Kalliit pitsat

Metsälenkillä tuli nälkä, joten noutopitsan kanssa kotiin! Pitsojen paistumista odotellessa piipahdettiin eläintarvikeliikkeessä ja kuinkas ollakaan nivelrikkoiselle superseniorille lähti mukaan ortopedinen peti. Kallista ostosta perusteltiin etukäteisjoululahjana; jos vanhojen koirien synttäreitä juhlitaan puolivuosittain, niin kai tiheämpi biletys koskee jouluakin? Kovin tuntuu peti olevan nelijalkaisten mieleen, siinä köllöttää jatkuvasti joku ja tuntui se testiköllötyksellä itsellekin varsin mukavalta. Toivottavasti pedin ominaisuudet vaikuttavat siihen, että Nupatsun oikean etujalan satunnainen ontuminen makuulta nousun jälkeen katoaa, että paljastuisi ontumisessa olevan kyse pikemminkin puutumisesta kuin etupään kulumien etenemisestä siihen vaiheeseen, että liikkuminen alkaisi olla säännöllisesti hankalaa. Lisäksi vaihdoin Nupan nivelravinteen uuteen erityyppiseen Flexadiniin.

Tää on miun!

Mie jonotan!

Ja sit miekii pääsin!

Lohikäärme vietti luksusaikaa perjantain tokotreeneissä. Meillä on aivan paras kouluttaja! Lähdettiin liikkeelle oikeassa mielentilassa heti autosta ja Sisulle tämä oli helppoa, toki onhan sitä treenattukin. Häiriötreenissä Lupsukka pisti parastaan vaikka häiriönä oli mm. hallin oven aukeaminen (häiritsee kelpietä, joka haluaa, että tilanne on aina tassussa), vieressä heiluva ja rahiseva lelu sekä ympärillä jumppailevat ihmiset. Sisun teki mieli kurkistella ärsykkeitä, mutta se tarjosi tiukasti kontaktia. Syrjäsilmällä taisi kerran kurkata oven suuntaan ja häntää hipova lelu houkutti, mutta korjasi heti itse kontaktin. Paikkamakuuseen haettiin kestoa ja jopa minä ymmärsin pienen rautakangesta väännön jälkeen kuinka minun tuli toimia ja jopa lähti homma etenemään! Toki matka on vielä pitkä, mutta kuljettavissa :)

Naks naks!

Olen vieläkin sokissa eilisillasta. Meillä oli agilityn viikkoryhmä ja mitä me Sisun kanssa treenattiin? Tokoa! Kyllä, luit oikein. Siellä sitä hallissa naksuteltiin ruutua, kapulan nostoa ja metallikapulalle murisemista. Kaikkea sitä. Syytän tästä yli-innokkuudesta kuluvan talvikauden naksutinkoulutustokoryhmää. Viime perjantaina päästiin ensimmäistä kertaa tokotreeneihin mukaan ja siinähän kävi toki siten miten aina, kun tokoryhmään pujahdan: treeni-into napsahti pilviin!

Keskiviikkoillan ruutu eteni vauhdilla ja alkoi muistuttaa jo sitä mihin se edellisen tokoinnostuksen aikaan jäi. Kapulaleikki oli kerrassaan hauskaa. Puisia kapuloita Sisu nostaa nykyään mielellään, mutta metalli on pohjimmiltaan yäk. Koska lohikäärme kuitenkin haluaa olla hikari ja ansaita palkkansa, nosti se myös metallin murisemalla kapulalle samalla. Tuskin maltan odottaa huomisillan naksutteluja. Niin paljon polttelee, että pitää varmaan pilkkoa palkkanamit jo iltapuhteina.

Onneksi viikolle mahtui myös agilitya maanantain valmennuksen muodossa. Edelleenkään miun jalka ei kestä mitään kävelyä kummempaa, mutta eipä se haitannut. Sisu oli liekeissä ja irtoaminen sekä etänä ohjattavuus hurjaa. Huiput treenit ja sopivasti läksyjä.

Vaikka treenaaminen etäohjaten on hauskaa, ei meillä ole kisoihin asiaa, jos en saa (aikaiseksi) opetettua Sisulle suuntakäskyjä. Esimerkiksi putkisääntökirjan sisäistänyt kelpie kääntyy säännönmukaisesti tilanteissa, joissa rataprofiili edellyttäisi jotain ihan muuta, jos en ehdi sijoittumaan oikein. Vaihtoehtona onkin siis a) tilanteen hyväksyminen ja huomioiminen treenissä & kisoista pois pysyminen koska ei ole reilua viedä sitä epäloogisiin tilanteisiin tai b) suuntakäskyjen opettaminen. Yritän nostaa ahkeruuteni vaihtoehdon b edellyttämälle tasolle, koska kohtalotovereiden kertomusten pohjalta voi olla paljon mahdollista, että juoksen vasta syksyllä 2018.

Tauolta baanalle

Pienistä asioista sitä ihminen tulee onnelliseksi. Kuten vaikka siitä, että saa heittää kyynärsauvat nurkkaan ja vähitellen siirtyä ontumisesta kävelyyn. Juosta ei vielä aikoihin, mutta eipä sen niin väliä, kunhan pääsee metsään!

Metsästä löytynyt ilahdutus.

Loukkaantumista seurannut hiljaiselo on ollut hiljaista, joten ei ole ollut paljoa blogiin päivitettävää. Lohikäärme sukelsi korvia myöten seniorielämään eli vietti kuukauden totaalisen treenitauon lepuuttaen niin aivoja kuin kroppaakin. Kolmikon eloon viimeisen kuukauden aikana on kuulunut lähinnä ulkoilua niin omassa kuin kaveriporukassakin ja - yllätys, yllätys - lomailua. Kaksijalkaisten keskieurooppalaisen kaupunkiloman ajaksi trio matkasi maalle hemmoteltavaksi. Käytännössä Rapsu hamstrasi sapuskaa kupuunsa minkä ehti, Sisu hamusi rapsutuksia 24/7 ja Nuusku oli maailman pysäyttävän lumoava (lue: pysäytti kauneudellaan ohiajavan auton ja sai kuskin juoksemaan luokseen kamera ojossa).

Maanantaina palattiin Lupukan kanssa agilitykentille ja suunnattiin Kuopioon valmennukseen teemalla paragility. Sisu oli hurjan taitava ja siitä hehkui viime kevään loukkaantumistani seuranneen "koira tekee kaikki duunit"-treenitavan anti. Yllättävän helppoa oli luukuttaa perusrataa, sinne se vaan irtosi tekemään duuninsa ja pystyi huikeisiin itsenäisiin suorituksiin.

Tokihan meille läksyjäkin tuli mukaan ja vetopuolen itsenäisten takaakiertojen kimppuun hyökättiin eilen illalla. Ensin tehtiin punaiselle hypylle ohjaajan punaisella sijainnilla, sitten sama vihreälle hypylle ohjaajan vihreällä sijainnilla ja toisella kierroksella siniselle hypylle samoilla sijainneilla.

Itsenäiset takaakierrot vetopuolelta.

Otettiin Silakan kanssa toisen kierroksen lopuksi irtoamisralli (1-5) hämyesteillä siten, että notkuin tuolla ruudukkoalueella. Pätevä otus!

Irtoamisralli.