Kylläpäs oli huikea kisareissu sunnuntaina. Kisapäivästä oli luvassa pitkä, luokassa yli 60 koiraa ja ohjelmassa neljä rataa, joten luppakorva pääsivät maaseudulle hemmoteltavaksi kisapäivän ajaksi. Lähdettiin siis reissuun jo lauantaina hurauttamalla Juukaan unille ja hoitoon. Aamulla lähdettiin Lupsun kanssa kohti Kuopiota.
Kaikki neljä rataa olivat erinomaisia kokonaisuuksia. Otuksen nesteytys ja ohjaajan ruokinta olivat reissussa balanssissa, joten molemmat kestivät neljä rataa ilman älyn sumentumista tahi voimien ehtymistä. Kahdella ekalla tein pienet ohjausvirheet, ekalla valitsin yhden väärän ohjauksen ja tokalla yhdessä kohdassa yliohjasin, mutta kahdella viimeisellä onnistuttiin virheettömästi, joten mukaan tarttui tuplanolla sijoilla 2. ja 5. sekä toinen SERT-A. Tuloksia enemmän lämmitti kuitenkin yhteistyö. Se on nyt sillä tasolla, että rohkenen liikkua radalla haluamallani tavalla ja voin luottaa Sisun taitoihin suoriutua hankalistakin tilanteista itse. No on toki kivaa sekin, että meidän nollaprosentti ei ole enää 3, se on 31! Aikamoinen kohennus alle kolmessa kuukaudessa :)
Tämä viikko aloitettiin - yllätys, yllätys - eläinlääkärissä. Nuusku oli ollut sunnuntaina kipeänoloinen ja maanantaina huomasin sen virtsassa verta, joten suunnattiin eläinlääkäriin hakemaan hoitoa. Ei päästy luottopaikkaan, joten päädyttiin kaupungin eläinlääkäriin. Päästiin nopeasti sisään, palvelu oli tehokasta ja pian oli diagnoosi sekä resepti hankittu. Virtsatientulehdushan se. Tropit vaikuttavat olevan tehokkaita, kipeys on kadonnut eikä vertakaan näy. Jospa se siitä.
tiistai 28. helmikuuta 2017
lauantai 25. helmikuuta 2017
Kehonhallintatemppujen ihmeellinen maailma
Pikkulohikäärmeen iloksi perjantai-ilta vietettiin hallilla Aksakoiran kehonhallintatemput -kurssin ensimmäisellä käytännön kerralla. Ihan huippua! Lähdettiin liikkeelle perusteista, joita hyödyntäen voi sitten vähitellen rakentaa huisejakin temppuja. Käytiin teoriassa ja havainnollistavin esimerkein läpi temppu jos toinenkin sekä käytännössä harjoiteltiin muutamia perustemppuja.
Ensin opeteltiin peruutus ja sen Sisu hiffasi muutamalla naksautuksella. Olin kyykyssä, namit nyrkissä ja siitäpä lähti pakki päälle. Tästä on tarkoitus edetä peruuttamaan rappusia ylös, laatikoille/ kirjapinojen päälle, ponnistamaan takajalat ilmaan ja lopulta seisomaan etujaloilla. Vilkutus sen sijaan oli haastava. Lähdettiin rakentamaan sitä tassun käsivarren päälle noston kautta ja ajattelin sen onnistuvan helpohkosti, koska kotioloissa Sisu on varsinainen etukäpälien käden ympärille kietoja, mutta hallilla en saanut etutassuja liikkumaan mihinkään. Marian kanssa Sisu nosti etutassua hieman, mutta mie en saanut oikein painoa siirtymään, Lupsu vaan meni ihme mutkalle tai vaihtoehtoisesti tarjosi kurrea. Mutta uskon, että kotioloissa saadaan vilkutustakin eteenpäin. Ohjeet ainakin on selkeät, enää tarttee vaan toteuttaa! Laatikkoon meno oli helppo nakki, sinne se sujahti heti, kun laskin laatikon maahan. Seuraava vaihe onkin pienempään ja pienempään laatikkoon sujahtaminen. Jotenkin tuli pieni déjà-vu tuntuma, joten voi olla, että on joskus laatikkoon menoa treenattukin, ei voi muistaa ei. Mutta tätä pääsee senioritkin kotioloissa kokeilemaan, ei ole fyysisesti liian raskas ja aivot saa askaretta, tai sitten ei saa, jos olen niidenkin kanssa laatikkojuttuja jo höpöillyt. Purkin päälle etutassujen nosto oli vallan vauhdikasta. Ensin purkki sai aikamoista kyytiä, koska onnistuin vahvistamaan purkin mätkimisen ympäri hallia... sen jälkeen onnistuin naksauttamaan purkin hakkaamisen ja kaivamisen, mutta lopulta sain poimittua ihan vaan yhden tassun noston purkille, sitten molempien tassujen noston purkille ja rauhallisena napotuksen. Seuraava vaihe olisikin purkin ympäri pyöriminen etutassut purkin päällä ja sitten sama takatassut purkin päällä. Saattaapi vierähtää tovi jos toinenkin!
Mutta olipa hauskaa ja olen mielissäni, että tuli ilmoittauduttua mukaan. Oon aika laiska pelkkien temppujen kouluttaja (lue: kouluttanut tasan kosketusalustan ja takajalkojen laatikolle noston ja nekin siksi, koska liittyvät vahvasti agilityyn), mutta nyt innostuin näistä sekä muista höpötempuista ja Sisulla oli hauskaa! Ens viikolla laitetaan videokamera laulamaan!
Ensin opeteltiin peruutus ja sen Sisu hiffasi muutamalla naksautuksella. Olin kyykyssä, namit nyrkissä ja siitäpä lähti pakki päälle. Tästä on tarkoitus edetä peruuttamaan rappusia ylös, laatikoille/ kirjapinojen päälle, ponnistamaan takajalat ilmaan ja lopulta seisomaan etujaloilla. Vilkutus sen sijaan oli haastava. Lähdettiin rakentamaan sitä tassun käsivarren päälle noston kautta ja ajattelin sen onnistuvan helpohkosti, koska kotioloissa Sisu on varsinainen etukäpälien käden ympärille kietoja, mutta hallilla en saanut etutassuja liikkumaan mihinkään. Marian kanssa Sisu nosti etutassua hieman, mutta mie en saanut oikein painoa siirtymään, Lupsu vaan meni ihme mutkalle tai vaihtoehtoisesti tarjosi kurrea. Mutta uskon, että kotioloissa saadaan vilkutustakin eteenpäin. Ohjeet ainakin on selkeät, enää tarttee vaan toteuttaa! Laatikkoon meno oli helppo nakki, sinne se sujahti heti, kun laskin laatikon maahan. Seuraava vaihe onkin pienempään ja pienempään laatikkoon sujahtaminen. Jotenkin tuli pieni déjà-vu tuntuma, joten voi olla, että on joskus laatikkoon menoa treenattukin, ei voi muistaa ei. Mutta tätä pääsee senioritkin kotioloissa kokeilemaan, ei ole fyysisesti liian raskas ja aivot saa askaretta, tai sitten ei saa, jos olen niidenkin kanssa laatikkojuttuja jo höpöillyt. Purkin päälle etutassujen nosto oli vallan vauhdikasta. Ensin purkki sai aikamoista kyytiä, koska onnistuin vahvistamaan purkin mätkimisen ympäri hallia... sen jälkeen onnistuin naksauttamaan purkin hakkaamisen ja kaivamisen, mutta lopulta sain poimittua ihan vaan yhden tassun noston purkille, sitten molempien tassujen noston purkille ja rauhallisena napotuksen. Seuraava vaihe olisikin purkin ympäri pyöriminen etutassut purkin päällä ja sitten sama takatassut purkin päällä. Saattaapi vierähtää tovi jos toinenkin!
Mutta olipa hauskaa ja olen mielissäni, että tuli ilmoittauduttua mukaan. Oon aika laiska pelkkien temppujen kouluttaja (lue: kouluttanut tasan kosketusalustan ja takajalkojen laatikolle noston ja nekin siksi, koska liittyvät vahvasti agilityyn), mutta nyt innostuin näistä sekä muista höpötempuista ja Sisulla oli hauskaa! Ens viikolla laitetaan videokamera laulamaan!
torstai 23. helmikuuta 2017
Rokotuksia, fyssaria & treeniä
Kolmikko kipaisi alkuviikosta rokotuksilla. Odotustilassa notkuessamme jokainen (paitsi Nuusku, joka uppoutui hyllyn ruokasäkkituoksuihin...) tarjosi innokkaana kontaktia eikä välittänyt pätkääkään muista asiakkaista. Vaa'alla napotti kolme yhden sijaan ja kaiholla ajattelin aikoja, jolloin kaikilla oli kuulevat korvat eikä ainoastaan punnituspalkkaa odottavat mielet. Pienen säädön jälkeen paljastui elukkakohtaiset painot minkä seurauksena Nuusku joutui laihikselle.
Toimenpidehuoneeseen ryysittiin hännät heiluen yltiöreipas Sisu etunenässä. Viime rokotuksilla pikkukoiraa vähän jänskätti, mutta ei enää. Siellä oli pikkukelpi ekana rohmuamassa makupaloja pöydältä ja uteliaana tutki kahdella jalalla seisten rokotteiden neuloihin imaisuja ollen niin innokasta eläinlääkärin apulaista kuin vain voi olla. Kirsi tuumasikin, että ei ole ihan perinteinen hienostunut paimenkoira. No ei ole ei, Sisun sisäinen tolleri on tosi iso! Tosin ilmeisesti Lupsu alkaa ulkoisestikin näyttää tollerilta, sillä viimeksi tänään vastaantulija katsoi kolmikkoa kysyen "onko ne kaikki samaa rotua?" ja vastattuani "ei", vastaantulija hämmentyneenä niitä vuoron perään katseli, joten piti ihan selventää, että kuka ei ole...
Innokkaimpana asiakkaana Sisu pääsi toimenpiteisiin ekana. Iloisesti se loikkasi pöydälle ja antoi kopeloida & tutkia. Luonnollisesti sillä aikaa, kun Sisu oli tutkimuspöydällä syynättävänä, Rapsu käytti tilaisuuden hyväksi ja veti kipollisen nautalastuja eläinlääkärin työpöydältä napaansa. Yhtään ei hävettänyt, eipä. Mutta jos jotain positiivista, niin Rapsu oli tutkimushuoneessa iloisen reipas oma itsensä vaikka sitä on viime aikoina inhasti operoitu. Yhtään ei muistellut vanhoja vaan touhotti ympäriinsä. Nuusku ja Rapsu ottivat rokotukset vastaan kuten vanhojen konkareiden kuuluukin. Rapsulta poistettiin samalla reissulla viimeisetkin niitit pois ja haava sai tuomioksi "parantunut".
Nuuskulla oli keskiviikkona fyssari ja muut pääsivät turisteiksi. Nuuskun mielestä se ei ollut hyvä idea, mutta muista ihan paras! Rapsu vetäisi nokoset hoitoalusella Sisun keskittyessä Rapsun silmien pesuun. Välillä Sisu yritti änkeytyä hierottavaksi ja pusuttelemaan Heliä sekä Nuuskua, mutta onneksi se keskittyi eniten Rapsun rakastamiseen. Rapsutin suhtautuu Sisun palvontaan ihailtavan kärsivällisesti, en usko, että kukaan muu jaksaisi moista fanitusta.
Keskiviikkoiltana suunnattiin Sisun kanssa hallille viikkotreeneihin. Toivoin treeniin mukaan Tampereen EO-karsintaratojen kamalimpia kiemuroita ja koutsi oli koostanut hienon sikermän kaikkea kamalan ihanaa!
Tykkäsin tuosta alusta (1-4) ja erityisesti siitä, että en kokenut putkea takaakiertoon viennin vieressä minkäänlaiseksi ahdistuksen aiheeksi. Eikä siihen ollut syytäkään, niistosokkari (3) pelitti erinomaisesti. Tai niisto ja niisto, semmoinen wannabeniisto, jota käytän, miun käsi mitään merkkaa. Sisulla on hyppy-putki-erottelut kunnossa ja minulla iso luotto niihin. Olin aivan äimistynyt siitä miten hienosti Sisun kanssa sujui kepit ja niitä ympäröivät tilanteet, huikeasti veti! Ohjautui niin ulkokautta (5, 16) kuin sisäkauttakin (16). En ole edes tajunnut miten taitavaksi se on kehittynyt! Muutenkin rata sujui hienosti, mutta nollaa en saanut tekemälläkään tehtyä vaan sössittiin ihan palikoissa kohdissa, jostain syystä sain Sisun hakeutumaan takaakiertoihin (7, 11, 14, 22) helpoissa paikoissa. Ilmeisesti olettaessani se tarjoaa takaakiertoa suoraa hyppyä helpommin, pitäisi jaksaa keskittyä helpoissakin paikoisssa.
Toimenpidehuoneeseen ryysittiin hännät heiluen yltiöreipas Sisu etunenässä. Viime rokotuksilla pikkukoiraa vähän jänskätti, mutta ei enää. Siellä oli pikkukelpi ekana rohmuamassa makupaloja pöydältä ja uteliaana tutki kahdella jalalla seisten rokotteiden neuloihin imaisuja ollen niin innokasta eläinlääkärin apulaista kuin vain voi olla. Kirsi tuumasikin, että ei ole ihan perinteinen hienostunut paimenkoira. No ei ole ei, Sisun sisäinen tolleri on tosi iso! Tosin ilmeisesti Lupsu alkaa ulkoisestikin näyttää tollerilta, sillä viimeksi tänään vastaantulija katsoi kolmikkoa kysyen "onko ne kaikki samaa rotua?" ja vastattuani "ei", vastaantulija hämmentyneenä niitä vuoron perään katseli, joten piti ihan selventää, että kuka ei ole...
Innokkaimpana asiakkaana Sisu pääsi toimenpiteisiin ekana. Iloisesti se loikkasi pöydälle ja antoi kopeloida & tutkia. Luonnollisesti sillä aikaa, kun Sisu oli tutkimuspöydällä syynättävänä, Rapsu käytti tilaisuuden hyväksi ja veti kipollisen nautalastuja eläinlääkärin työpöydältä napaansa. Yhtään ei hävettänyt, eipä. Mutta jos jotain positiivista, niin Rapsu oli tutkimushuoneessa iloisen reipas oma itsensä vaikka sitä on viime aikoina inhasti operoitu. Yhtään ei muistellut vanhoja vaan touhotti ympäriinsä. Nuusku ja Rapsu ottivat rokotukset vastaan kuten vanhojen konkareiden kuuluukin. Rapsulta poistettiin samalla reissulla viimeisetkin niitit pois ja haava sai tuomioksi "parantunut".
Nuuskulla oli keskiviikkona fyssari ja muut pääsivät turisteiksi. Nuuskun mielestä se ei ollut hyvä idea, mutta muista ihan paras! Rapsu vetäisi nokoset hoitoalusella Sisun keskittyessä Rapsun silmien pesuun. Välillä Sisu yritti änkeytyä hierottavaksi ja pusuttelemaan Heliä sekä Nuuskua, mutta onneksi se keskittyi eniten Rapsun rakastamiseen. Rapsutin suhtautuu Sisun palvontaan ihailtavan kärsivällisesti, en usko, että kukaan muu jaksaisi moista fanitusta.
Keskiviikkoiltana suunnattiin Sisun kanssa hallille viikkotreeneihin. Toivoin treeniin mukaan Tampereen EO-karsintaratojen kamalimpia kiemuroita ja koutsi oli koostanut hienon sikermän kaikkea kamalan ihanaa!
©HeidiUtriainen
Tykkäsin tuosta alusta (1-4) ja erityisesti siitä, että en kokenut putkea takaakiertoon viennin vieressä minkäänlaiseksi ahdistuksen aiheeksi. Eikä siihen ollut syytäkään, niistosokkari (3) pelitti erinomaisesti. Tai niisto ja niisto, semmoinen wannabeniisto, jota käytän, miun käsi mitään merkkaa. Sisulla on hyppy-putki-erottelut kunnossa ja minulla iso luotto niihin. Olin aivan äimistynyt siitä miten hienosti Sisun kanssa sujui kepit ja niitä ympäröivät tilanteet, huikeasti veti! Ohjautui niin ulkokautta (5, 16) kuin sisäkauttakin (16). En ole edes tajunnut miten taitavaksi se on kehittynyt! Muutenkin rata sujui hienosti, mutta nollaa en saanut tekemälläkään tehtyä vaan sössittiin ihan palikoissa kohdissa, jostain syystä sain Sisun hakeutumaan takaakiertoihin (7, 11, 14, 22) helpoissa paikoissa. Ilmeisesti olettaessani se tarjoaa takaakiertoa suoraa hyppyä helpommin, pitäisi jaksaa keskittyä helpoissakin paikoisssa.
sunnuntai 19. helmikuuta 2017
Kisamaiset treenit
Lauantai-ilta on paras ilta läksyjen tekoon erityisesti silloin, jos läksylistalla lukee kisamaiset treenit. Silloin ei meidän hallissa ole tungosta vaan siellä saapi ihan itsekseen kaikessa rauhassa rakentaa kisamittaisen radan. Väliaita vaan huispois ja eikun esteet paikoilleen molempia kenttiä käyttäen. Ihan huippua! Radaksi valikoin alla olevan Nybergin Johannan agilityradan.
Iltaohjelmahan meni silleen, että rakentamaan aloin kasin aikoihin, sen jälkeen tutustuin rataan 5 min, puoli kasin hujakoilla lähdin Sisua lämppäämään ja ysin jälkeen asteltiin starttiviivalle. Itselleni asetin sopivasti painetta:
Joo, olisin voinut olla tiukempi ja sallia vain yhden yrityksen, mutta nöyränä joudun myöntämään, että ei olla vielä sillä tasolla. Teen rataan tutustuessani helposti vähintään sen yhden arviointivirheen, jonka seurauksena nollaradan tekeminen on mahdotonta. Senpä vuoksi vielä tässä vaiheessa annan itselleni mahdollisuuden korjaavaan suoritukseen, mutta kevään edetessä aikomus on tiukentaa nollaratatreenien linjaa. Seuraavalla kerralla ensimmäisen vedon puhtaan suorituksen alaraja on 15 estettä ja samat säännöt. Siitä sitten kohti tavoitetta: joko tulos tai ulos!
Hyvin toimi ohjaajan paineen käyttö! Ihan eri intensiteetillä ohjasin, ei mitään perinteistä löysäilyä ekalla vedolla vaan tiukkaa kisamaista menoa. Niin tykkäsin meiningistä sekä siitä, että ihan tosissani aikomukseni oli pitää säännöistä kiinni. Kuka haluaa käyttää valmisteluihin tunnin ja hyllyttää heti alkuunsa, olla pääsemättä enää radalle vaan luikkia kotiin? No ei kukaan ja silloin meno onkin sen mukaista.
Toki sain ekaan vetoon sen yhden ohjauksen löpsähtämisen eli keppien (12) jälkeen Sisu sujahti putkeen niin että humina vaan kävi. Ohjasinko? En. Oletinko? Joo. Mutta toinen yritys! Ja uimalauta, että oli huikea veto! Ei tullut ohjaajalle löpsähdyksiä, oletuksia eikä tunarointeja ja Sisu veti niin tiukasti, koska se haluaa jatkaa rataa, se ei halua palata alkuun. Ja siitähän tupsahti hieno nolla!
Niin oli voittajafiilis, että olin jo lähtemässä kotiin nautiskelemaan moisesta tunteesta, mutta sitten katsoin pientä lohikäärmettä silmiin ja sen silmien palosta oli helppoakin helpompi lukea, ettei sille mikään kotiolähtö ole palkinto hienosta nollaradasta vaan treeni. Kaivettiin siis loppuun läksylista esille ja otettiin vahvistusta seinäänpäin oleville kepeille, rallatus (5-12) ja hienosti veti :) Jäähdyttelylenkki meni tanssien, on se vaan niin uljas elukka!
Iltaohjelmahan meni silleen, että rakentamaan aloin kasin aikoihin, sen jälkeen tutustuin rataan 5 min, puoli kasin hujakoilla lähdin Sisua lämppäämään ja ysin jälkeen asteltiin starttiviivalle. Itselleni asetin sopivasti painetta:
- ensimmäisellä vedolla pitää päästä vähintää 10 estettä puhtaasti, jos hyllytän/ tulee virhe ennen sitä, oli illan treenit sitten siinä, jäähdyttelylenkille ja kotiin.
- Jos onnistun tekemään ekalla vedolla vähintään 10 estettä puhtaasti, saan toisen yrityksen nollaradalle. Jos toisella yrityksellä tunaroin, niin jäähdyttelyn kautta kotiin.
- Jos yllä mainittujen tunarointien sijaan teen nollan joko ekalla tai tokalla vedolla, saan nautiskella hartaasti rakentamastani treenistä niin paljon kuin haluan.
Joo, olisin voinut olla tiukempi ja sallia vain yhden yrityksen, mutta nöyränä joudun myöntämään, että ei olla vielä sillä tasolla. Teen rataan tutustuessani helposti vähintään sen yhden arviointivirheen, jonka seurauksena nollaradan tekeminen on mahdotonta. Senpä vuoksi vielä tässä vaiheessa annan itselleni mahdollisuuden korjaavaan suoritukseen, mutta kevään edetessä aikomus on tiukentaa nollaratatreenien linjaa. Seuraavalla kerralla ensimmäisen vedon puhtaan suorituksen alaraja on 15 estettä ja samat säännöt. Siitä sitten kohti tavoitetta: joko tulos tai ulos!
Hyvin toimi ohjaajan paineen käyttö! Ihan eri intensiteetillä ohjasin, ei mitään perinteistä löysäilyä ekalla vedolla vaan tiukkaa kisamaista menoa. Niin tykkäsin meiningistä sekä siitä, että ihan tosissani aikomukseni oli pitää säännöistä kiinni. Kuka haluaa käyttää valmisteluihin tunnin ja hyllyttää heti alkuunsa, olla pääsemättä enää radalle vaan luikkia kotiin? No ei kukaan ja silloin meno onkin sen mukaista.
Toki sain ekaan vetoon sen yhden ohjauksen löpsähtämisen eli keppien (12) jälkeen Sisu sujahti putkeen niin että humina vaan kävi. Ohjasinko? En. Oletinko? Joo. Mutta toinen yritys! Ja uimalauta, että oli huikea veto! Ei tullut ohjaajalle löpsähdyksiä, oletuksia eikä tunarointeja ja Sisu veti niin tiukasti, koska se haluaa jatkaa rataa, se ei halua palata alkuun. Ja siitähän tupsahti hieno nolla!
Niin oli voittajafiilis, että olin jo lähtemässä kotiin nautiskelemaan moisesta tunteesta, mutta sitten katsoin pientä lohikäärmettä silmiin ja sen silmien palosta oli helppoakin helpompi lukea, ettei sille mikään kotiolähtö ole palkinto hienosta nollaradasta vaan treeni. Kaivettiin siis loppuun läksylista esille ja otettiin vahvistusta seinäänpäin oleville kepeille, rallatus (5-12) ja hienosti veti :) Jäähdyttelylenkki meni tanssien, on se vaan niin uljas elukka!
perjantai 17. helmikuuta 2017
Päivänsankaritar Rapsu
Pikkuruinen harmaahapsu täyttää tänään kunnioitettavat 11 vuotta. Edelleen iloinen ja vekkuli, höpsö, hassu ja hulvaton, aina yhtä tunnollinen, mutta silti niin varas! Eniten kuitenkin rakas, ihana ja maailman paras!
torstai 16. helmikuuta 2017
Ylistyslaulu Sisulle
Olipahan taas maailman paras valmennusreissu. Jatkettiin viime kerralla alkanutta kilpailijan koulutusta eli nollaratatreeniä. Tosin tällä kertaa työskentelimme molemmilla kentillä, joten pääsin opettelemaan kaksi ratapohjaa (1-29, 1-31). Tein ensimmäisellä ratapohjalla yhden huonon ohjausvalinnan. Puntaroin rataantutustumisessa yhdessä kohtaa oman sijoittumisen paikkaa ja luonnollisesti valitsin sitten sen millä hyllytin. Mutta onneksi oli se toinen vaihtoehto, jolla pääsin parempaan tulokseen. Muuten ohjausvalinnat onnistuivat, Sisu oli tuttuun tapaansa liekeissä ja piti tiukasti kiinni kriteereistä hurjimmassakin roihussaan. Sisun itsenäinen estetyöskentely oli huikeaa ja vaikeille hypyille irtoamisen itsevarmuuden kehittyminen loisti läsnolollaan, joten helppoa oli varmistelun sijaan luottaa sen taitoon hoitaa oma tonttinsa. Oli niin makea fiilis vetää pikkukoiran kanssa täysiä molemmilla radoilla, selviytyä kuviosta jos toisestakin ja vaan nauttia etuoikeudesta saada moinen joukkuetoveri! Parasta agilitya, hunajaista yhteistyötä :)
Eilisen kaltaisia treenit ovat tällä hetkellä meille antoisia, koska Sisulla on hallussa kaikki esteet kriteereineen ja kuviot, ei sen kanssa tarvitse hioa mitään erityistä vaan kyse on siitä, että saadaan kokonaisuus sujumaan. Hämmentävää, että valmennuskerran, joka sisälsi kaikenmaailman ohjauksia (etäalku, irtoamiset, valssipyöritykset, persjätöt, poispäinkäännökset, päällejuoksut, saksalaiset, takaaleikkaukset, pakkovalssit jne.), este-erotteluja ja vaatimuksia koiran itsenäiseen estetyöskentelyyn, ainoaksi läksyksi tuli keppien seinäänpäin suorittamisen vahvistaminen. Siitäkin Sisu suoriutui kunnialla, mutta vauhti hieman hidastui loppua kohden mitä en ihmettele, koska kohdassa yhdistyi vaikea putki-keppi-erottelualoitus ja seinäänpäin lopetus, joten insinöörintytär halusi tehdä varmasti lopunkin virheettä ja ajatteli niin että raksutus kuului. Mutta kaikki muu sujui ilman läksylistaan lisäystä eli ollaan kehitytty! Seuraava askel onkin siirtää tämä kehitys näkymään kisaradoilla ja se jos mikä on haasteista parhain.
Sisu on tällä hetkellä rautaisessa fyysisessä ja henkisessä kunnossa. Se selkeästi elää aksakoiran kulta-aikaa. Huippukunto näkyy erityisesti henkilökohtaisissa valmennuksissa, joissa treeniä tulee normisettiä enemmän. Sisu ei väsy, sillä ei treenin edetessä kolise rimat tai laske kriteerit saati askel hidastu, sen voima ja elastisuus kantaa läpi treenin, tekniikka pysyy korkealla tasolla, se jaksaa keskittyä viimeiseen sekuntiin, itseasiassa se suorastaan tiukentaa keskittymistään ja nostaa kriteereitään entisestään treenin edetessä. Se ei nosta itseään ylivireeseen vaan malttaa pitää tauot treenin aikana ja käyttää tauot juomiseen. Sisun kanssa käyttöön otettu koulutusmalli sopii sille kuin kirsu kuonoon, se saa Sisun kaivamaan itsestään parhaan esille, ja koska malli on tarpeeksi selkeä ja yksinkertainen, minäkin maltan siitä kuuliaisesti kiinni pitää.
On se ihan huikea elukka, paimenkoira täydellisimmillään! Moottoria ja motivaatiota on vaikka muille jakaa, se painaa duunia sata lasissa niin kauan kuin duunia on tarjolla ja sen jälkeen osaa levätä sata lasissa. Olipa se duuni sitten aksaa, tokoa, mejää, lenkkeilyä tai sohvalla loikomista, niin pikkukoira tekee sen niin hyvin kuin ikinä osaa, koska hikarius on kunnia-asia!
Eilisen kaltaisia treenit ovat tällä hetkellä meille antoisia, koska Sisulla on hallussa kaikki esteet kriteereineen ja kuviot, ei sen kanssa tarvitse hioa mitään erityistä vaan kyse on siitä, että saadaan kokonaisuus sujumaan. Hämmentävää, että valmennuskerran, joka sisälsi kaikenmaailman ohjauksia (etäalku, irtoamiset, valssipyöritykset, persjätöt, poispäinkäännökset, päällejuoksut, saksalaiset, takaaleikkaukset, pakkovalssit jne.), este-erotteluja ja vaatimuksia koiran itsenäiseen estetyöskentelyyn, ainoaksi läksyksi tuli keppien seinäänpäin suorittamisen vahvistaminen. Siitäkin Sisu suoriutui kunnialla, mutta vauhti hieman hidastui loppua kohden mitä en ihmettele, koska kohdassa yhdistyi vaikea putki-keppi-erottelualoitus ja seinäänpäin lopetus, joten insinöörintytär halusi tehdä varmasti lopunkin virheettä ja ajatteli niin että raksutus kuului. Mutta kaikki muu sujui ilman läksylistaan lisäystä eli ollaan kehitytty! Seuraava askel onkin siirtää tämä kehitys näkymään kisaradoilla ja se jos mikä on haasteista parhain.
Matkarasitusten tiputus jäälle ennen kotiutumista, toinen treenin jälkeinen palauttava lenkki.
Sisu on tällä hetkellä rautaisessa fyysisessä ja henkisessä kunnossa. Se selkeästi elää aksakoiran kulta-aikaa. Huippukunto näkyy erityisesti henkilökohtaisissa valmennuksissa, joissa treeniä tulee normisettiä enemmän. Sisu ei väsy, sillä ei treenin edetessä kolise rimat tai laske kriteerit saati askel hidastu, sen voima ja elastisuus kantaa läpi treenin, tekniikka pysyy korkealla tasolla, se jaksaa keskittyä viimeiseen sekuntiin, itseasiassa se suorastaan tiukentaa keskittymistään ja nostaa kriteereitään entisestään treenin edetessä. Se ei nosta itseään ylivireeseen vaan malttaa pitää tauot treenin aikana ja käyttää tauot juomiseen. Sisun kanssa käyttöön otettu koulutusmalli sopii sille kuin kirsu kuonoon, se saa Sisun kaivamaan itsestään parhaan esille, ja koska malli on tarpeeksi selkeä ja yksinkertainen, minäkin maltan siitä kuuliaisesti kiinni pitää.
On se ihan huikea elukka, paimenkoira täydellisimmillään! Moottoria ja motivaatiota on vaikka muille jakaa, se painaa duunia sata lasissa niin kauan kuin duunia on tarjolla ja sen jälkeen osaa levätä sata lasissa. Olipa se duuni sitten aksaa, tokoa, mejää, lenkkeilyä tai sohvalla loikomista, niin pikkukoira tekee sen niin hyvin kuin ikinä osaa, koska hikarius on kunnia-asia!
Iltalenkillä meijän kaupungissa.
tiistai 14. helmikuuta 2017
Ystävänpäiväyllätys
Posti toi tänään iloisen yllätyksen Nuuskulle, Rapsulle ja Sisulle. Kolmikolle kovin rakas henkilö muisti nelijalkaisia lahjakortteja sisältävällä ystävänpäivätervehdyksellä, jota kolmikko (ja heidän omistajansa) suuresti arvostaa. Herkkuostoksille suuntaamme pikimmiten ja seuraavalla tapaamiskerralla kiljutaan kiitokset kuuluvasti. Kiitos tästä, piristi päivää!
Eilen kipaistiin Sisun kanssa vartin verran hallissa ja siihen varttiin sisältyi niin treenin rakentaminen, läksyt kuin mukavuusaluetreenitkin. Kerrassaan tehokasta! Läksyinä välistävetoja (neliöt 1-4) ja lisäksi mukavuusaluetreeninä poispäinkääntäen kepeille (pallot 1-4) humpsutuksia.
Välistävedot tein "kun Heidin käsi liikkuu kropan viereen, niin Sisu liikkuu kans"-perusohjauksella. Ekassa setissä neloshypylle päätyminen oli haasteellista, mutta toistoissa onnistuttiin, kun juoksin paremmin (nopeammin & järkevämpään suuntaan) ja jätin turhat höpinät pois. Sisu eteni todella hyvällä linjalla ja kovaa, kun rohkeasti etenin enkä hiimaillut vaan luotin siihen, että pikkukoira hoitaa oman tonttinsa ilman yliohjaamista tai varmistelua. Vaatii vielä toistoja, jotta saan onnistumisen omaan ohjaukseen myös ekalle vedolle.
Keppitreeni sujui virheettömästi kuten mukavuusaluetreenin kuuluukin! Putket eivät tarkoituksella syöttäneet oikeaan väliin vaan halusin Sisun joutuvan itse korjaamaan linjan ja Lupsukka hakikin aloitukset optimaalisinta etenemislinjaa pitkin. Tykkään meidän edistymisestä noissa poikkareissa; mie luotan Sisuun enkä yritä vetää sitä mihinkään helpommalle linjalle vaan etenen siten, että Sisun linja on lyhin, nopein ja osaamista vaativa. Sisu vastaa luottamukseen esittämällä parasta osaamistaan! Taitava pikkukelpi.
maanantai 13. helmikuuta 2017
Laiskimukset vaan ulkoilee
Läksyjen tekoon odottelin koko viime viikon inspiraatiota ja ilokseni se löysi perille eilen. Saatiin seuraksi Heidin klaani. Sisun kanssa tehtiin seinään päin olevaa keinua itsenäisenä ja saatiin vahvistettua hienoja toistoja. Meni kovaa, teki huolella ja sain irtoilla miten huvitti. Sen lisäksi vahvistettiin pakkovalssia pelkällä katseohjauksella ja loppuun hurvittelin vauhtirallin, johon sisältyi vedätys kepeillä ja kontakteilla (puomi, A) sekä irtoaminen hyppysuoran päässä olevalle keinulle. Uljaasti veti pikkukoira!
Treenaamisen sijaan ollaan ulkoiltu, koska pakkanen ja aurinko tarkoittavat luonnollisesti jääseikkailuja. Koska tuuli on ollut vieno tai jopa olematon, on Rapsu Kaljukinttukin päässyt takki päällä mukaan. Ei sitä ole palellut ja kovasti se on tykännyt palata takaisin koiranelämään. Käytiin mm. tutkimassa tekosaaria, joilla ei olla ennen käyty.
Iltaöisin kuu on mollottanut niin houkuttelevasti, että ollaan Sisun kanssa käyty nautiskelemassa ekstrajääretket kuun ja tähtitaivaan valossa. Aivan huikeaa ja järven pinnalla huiteleva sumu on tuonut mukaan oman fiiliksensä. Tosin uinahtaneen kaupungin hiljaisuudessa jään mölinät ja höpinät korostuvat melkein jo pelottavuuteen asti, joten alkumatkan urheus karisee aika pian ja loppumatka hiipparoidaan aika rannanmyötäisesti...
Rapsukan paraneminen otti takapakkia. Haavaan jäänyt pieni reikä ei lähtenyt umpeutumaan vaan uutterasta puhdistuksesta ja Vetramilista huolimatta alkoi osoittaa tulehtumisen merkkejä. Maanantaiaamu aloitettiin lääkärireissulla, jonka seurauksena Rapsuttimella on jälleen kaksi niittiä ja antibiootit. Toivottavasti alkaisi nyt paranemaan ja Rapsu pääsisi palaamaan takaisin kaulurittomaan elämään. Otettiin Raipen kanssa eläinlääkärireissusta ilo irti ja maisteltiin (tai Rapsu maisteli...) odotushuoneen kaikki mahdolliset herkkupussit ja makupalanäytteet läpi. Löytyi uusi suosikkikin, kuivattu strutsi, mutta sen haju oli niin hirveä, että saa Rapsu odotella kesää ja ulkonasyöntikelejä ennen kuin niitä hankitaan kotiin.
"Ota jo se kuva, ku...
...mie haluun mennä jo juoksemaan!" -Sisu-
...mie haluun jatkaa keppien syöntiä, jotta voin oksentaa silput kotona matolle!" -Rapsu-
...mie haluun miun kuvauspalkkion!" -Nuusku-
Treenaamisen sijaan ollaan ulkoiltu, koska pakkanen ja aurinko tarkoittavat luonnollisesti jääseikkailuja. Koska tuuli on ollut vieno tai jopa olematon, on Rapsu Kaljukinttukin päässyt takki päällä mukaan. Ei sitä ole palellut ja kovasti se on tykännyt palata takaisin koiranelämään. Käytiin mm. tutkimassa tekosaaria, joilla ei olla ennen käyty.
"Taas pittää poseerata...
...vaikka mie haistan pilkkiahvenet ja haluisin karata niitä syömään!" -Rapsu-
...mutta luotan siihen, että herkkua pukkaa, anna jo!" -Nuusku-
...vaikka kivempi ois juosta täysillä pitkin aavaa baanaa, tää on kidutusta!" -Sisu-
Iltaöisin kuu on mollottanut niin houkuttelevasti, että ollaan Sisun kanssa käyty nautiskelemassa ekstrajääretket kuun ja tähtitaivaan valossa. Aivan huikeaa ja järven pinnalla huiteleva sumu on tuonut mukaan oman fiiliksensä. Tosin uinahtaneen kaupungin hiljaisuudessa jään mölinät ja höpinät korostuvat melkein jo pelottavuuteen asti, joten alkumatkan urheus karisee aika pian ja loppumatka hiipparoidaan aika rannanmyötäisesti...
Iltayö, pakkanen, kuutamo, tähtitaivas, sumuinen Pyhäselän jää, kelpie.
Rapsukan paraneminen otti takapakkia. Haavaan jäänyt pieni reikä ei lähtenyt umpeutumaan vaan uutterasta puhdistuksesta ja Vetramilista huolimatta alkoi osoittaa tulehtumisen merkkejä. Maanantaiaamu aloitettiin lääkärireissulla, jonka seurauksena Rapsuttimella on jälleen kaksi niittiä ja antibiootit. Toivottavasti alkaisi nyt paranemaan ja Rapsu pääsisi palaamaan takaisin kaulurittomaan elämään. Otettiin Raipen kanssa eläinlääkärireissusta ilo irti ja maisteltiin (tai Rapsu maisteli...) odotushuoneen kaikki mahdolliset herkkupussit ja makupalanäytteet läpi. Löytyi uusi suosikkikin, kuivattu strutsi, mutta sen haju oli niin hirveä, että saa Rapsu odotella kesää ja ulkonasyöntikelejä ennen kuin niitä hankitaan kotiin.
Söpöt seniorit.
perjantai 10. helmikuuta 2017
Unskipunski pulleroinen
Nuuskutinpuuskutin on jäänyt päivityksissä paitsioon, joten laitetaan sen kuulumisista ihan oma! Siinä missä Rapsutin on mahdoton rosvo, Nuuskutin on mahdoton muuten vaan :) Sillä on tällä hetkellä kaksi vaihetta: joko 100% kieliposkella unilla tai 100% puuhastelemassa jotain luvatonta. Missä on vanhuuden ja viisauden tuoma seesteinen chillailu? Ei täällä ainakaan.
Sisällä Nuuskuli joko tuhisee päikkäreillä tai roudaa kamaa ympäriinsä. Ehkä jatkuva tavaraliikenne tuntuisi rasittavalta, jos ei tiedostaisi, että ei se tuota tuossa enää kauaa ole tekemässä, joten tehkööt. Päiväunillaan se on ultrahellyttävä eikä vähiten unien sikeyden vuoksi. Nupsu ei herää ylikävelyyn tai mihinkään äänimaailmaan, se herää katsottuaan unet loppuun, havahduttuaan villiintyneitä korvakarvojaan liikuttaneeseen ilmavireeseen tai haistettuaan herkulliseen tuoksun. Sillä on ikioma unikupla.
Nuuskis on edelleen Protesti-Nuusku eikä tuo ominaisuus ole suinkaan laimennut iän myötä. Jos asiat ei mene Nupan kaavailemalla tavalla, sen kyllä huomaa. Nuusku hakee jonkin (onneksi jonninjoutavan) irtaimiston (lehti, pussi, sukka), kiikuttaa sen silmien eteen ja silppuaa sen kertoen "Hah, siitäs sait! Kannattaisikohan ensi kerralla jakaa (lue: antaa kokonaan) se leipä nälkäkuolemaa tekevän Nuuskun kanssa eikä syödä itse, mokoma sydämetön kaksijalkainen!". Onhan se aikamoinen. Koira jollaista ei ole toista.
Pyykkikasan päällä päikkäreillä. Arvatkaa tekikö mieli vetää kielestä?
Ulkona Untamoisen tahti on hidastunut, mutta seikkailuhalua löytyy edelleen. Vaikka tuttujen kulmien säännöllinen tarkistus on tärkeää, uusien retkikohteiden tutkiminen nostaa innon ylimmilleen ja aiheuttaa lisääntyvää hännänheiluntaa. Tutuilla reiteillä eteneminen on sellaista, että Sisu paleltuu, mutta Nuuskulla on hauskaa. Mitä enemmän haisteltavaa, sitä parempi lenkki. Ja mitä hartaammin haistellaan, sitä onnellisempi on ilme. Silloin Nuusku allekirjoittaa sanonnan "ei se matka tapa vaan vauhti". Luppakorva jaksaa ja haluaa humputella kotikulmillaan pitkiäkin lenkkejä, mutta omaan tahtiin.
Tosin silloin kun lähdetään seikkailulle, mieluiten tutkimattomille metsäpoluille, heittää Unski sanonnat romukoppaan ja viilettää kärkipaikalla! Edelleen Suuri Tutkimusmatkailijatar haluaa kohdata mutkan takaiset näkymät ekana. Mitä siellä on? Onko siellä nuotiopaikka? Eväät!! Tai rusakko? Papanat!! Vai kenties aukea, jossa tuuli tuo tuoksuja kirsun täydeltä? Tassut nousevat kuin nuorena ja meno on reipasta. Silloin ikä on Nuuskun kohdalla vain numero, ei millään muotoa ilmenevä ominaisuus.
Mie toin! Kuka haluu? Kai joku haluu? Haenko lisää? Haen! Missä palkka?
Sisällä Nuuskuli joko tuhisee päikkäreillä tai roudaa kamaa ympäriinsä. Ehkä jatkuva tavaraliikenne tuntuisi rasittavalta, jos ei tiedostaisi, että ei se tuota tuossa enää kauaa ole tekemässä, joten tehkööt. Päiväunillaan se on ultrahellyttävä eikä vähiten unien sikeyden vuoksi. Nupsu ei herää ylikävelyyn tai mihinkään äänimaailmaan, se herää katsottuaan unet loppuun, havahduttuaan villiintyneitä korvakarvojaan liikuttaneeseen ilmavireeseen tai haistettuaan herkulliseen tuoksun. Sillä on ikioma unikupla.
Nuuskis on edelleen Protesti-Nuusku eikä tuo ominaisuus ole suinkaan laimennut iän myötä. Jos asiat ei mene Nupan kaavailemalla tavalla, sen kyllä huomaa. Nuusku hakee jonkin (onneksi jonninjoutavan) irtaimiston (lehti, pussi, sukka), kiikuttaa sen silmien eteen ja silppuaa sen kertoen "Hah, siitäs sait! Kannattaisikohan ensi kerralla jakaa (lue: antaa kokonaan) se leipä nälkäkuolemaa tekevän Nuuskun kanssa eikä syödä itse, mokoma sydämetön kaksijalkainen!". Onhan se aikamoinen. Koira jollaista ei ole toista.
tiistai 7. helmikuuta 2017
Voihan rosmo!
Raipeliini on toipunut hyvin, tikit poistettiin eilen ja karvakin on alkanut hiljalleen hiipia ihon pinnalle. Paino sanalla hiipiä, kaljuhan se vielä on, mutta hitusen semmoinen nukkainen. Niittien kohdalle jäi edelleen pieni aukko, mutta sisältä haava on umpeutunut ja ainoastaan pinnassa on edelleen kolo. Sen vuoksi Rapsu-parka joutuu vielä napottamaan kauluri päässä, koska sitä koloa olisi kiva tuunata.
Kiitos kortisonin, Rapsu on ihan mahdoton rosvo. Ainahan Rapsu on ollut pöllimiseen taipuvainen, mutta kortisoni laajentaa kähveltämisen ilmiömäisiin mittoihin. Tyyppi koettaa tötterö päässään rohmuta kaiken mahdollisen ja onnistuu siinä ällistyttävän lahjakkaasti. Rapsutin kykenee tötterö päässään aukomaan vetoketjukassit ja tyhjentämään ne kamoista, putsaamaan treeniliivin taskut, aukomaan suljetut minigrippussit oikeaoppisesti ja saamaan niistä kuivalihat ulos ja toki syömään ne. Vaikka tötterö yltää 5 cm kuonoa pidemmälle eikä se pysty hyödyntämään tassu-kuono-yhteistyötä. Ei pitäisi olla edes mahdollista, mutta on. Lääkkeen nostama ruokahalu on aivan mahdoton. Rapsu mouruaa nälkäänsä, jos keittiössä on valot, mutta onneksi valomerkistä hiljenee. Se yrittää kaluta muovisen kuivamuonalaation kulmaa rikki, koska nälkä. Se teki jo reiän eteisessä johonkin suuntaan liikkumista odottaneen ruokasäkin kulmaan, joten se säkki ei nyt sitten lähdekään mihinkään... Ihan mahdoton! Ja sitten se tuijottaa surusilmillään surkeana, jos sitä toruu. Minkäs sitä toinen voi sille, että on aina nälkä ja koko ajan jano.
Sisuliini oli maanantaina maailman parhaassa valmennuksessa. Teemana oli nollatreeni (1-29) ja Sanna nosti meidät taas sfääreihin, joten onnistuttiin! Valmennuskerta rakentui haastavasti ja ohjaajan fysiikkaa hurjasti rasittavasti, aivan parasta! Olen edelleen fiiliksissä siitä, että rohkenin ottaa itselleni henkilökohtaisen valmentajan. Näissä valmennuksissa on sukellettu ihan eri syvyyksiin ja paljon laajemmalle alueelle kuin satunnaisissa yksittäisissä yksäreissä saati ryhmävalmennuksissa. Lopputreenistä vedin jo aika sumeana ja jäähkälenkillä teki mieli kaivaa potero hankeen ja mennä nukkumaan. Tuli ihan crossfit-treenit mieleen!
Sisu puolestaan vastasi rasitukseen tiukentamalla menoaan, hoitamalla oman tonttinsa tehokkaasti ja pitämällä kriteerit hyvinä ja nostamalla niitä treenin edetessä huikealle tasolle. Oli pätevä! Sen meno parantui joka vedolla (eikä siinä ollut lähtökohtaisestikaan valittamista) vaikka mie uin treenin edetessä aika syvissä vesissä :D Ensi kerta mennään samalla "ohjaaja oppii ohjaamaan"-teemalla, koska Silakka alkaa olla sellaisella tasolla, että sen kanssa selvitään ihan mistä vaan.
Kiitos kortisonin, Rapsu on ihan mahdoton rosvo. Ainahan Rapsu on ollut pöllimiseen taipuvainen, mutta kortisoni laajentaa kähveltämisen ilmiömäisiin mittoihin. Tyyppi koettaa tötterö päässään rohmuta kaiken mahdollisen ja onnistuu siinä ällistyttävän lahjakkaasti. Rapsutin kykenee tötterö päässään aukomaan vetoketjukassit ja tyhjentämään ne kamoista, putsaamaan treeniliivin taskut, aukomaan suljetut minigrippussit oikeaoppisesti ja saamaan niistä kuivalihat ulos ja toki syömään ne. Vaikka tötterö yltää 5 cm kuonoa pidemmälle eikä se pysty hyödyntämään tassu-kuono-yhteistyötä. Ei pitäisi olla edes mahdollista, mutta on. Lääkkeen nostama ruokahalu on aivan mahdoton. Rapsu mouruaa nälkäänsä, jos keittiössä on valot, mutta onneksi valomerkistä hiljenee. Se yrittää kaluta muovisen kuivamuonalaation kulmaa rikki, koska nälkä. Se teki jo reiän eteisessä johonkin suuntaan liikkumista odottaneen ruokasäkin kulmaan, joten se säkki ei nyt sitten lähdekään mihinkään... Ihan mahdoton! Ja sitten se tuijottaa surusilmillään surkeana, jos sitä toruu. Minkäs sitä toinen voi sille, että on aina nälkä ja koko ajan jano.
Sisuliini oli maanantaina maailman parhaassa valmennuksessa. Teemana oli nollatreeni (1-29) ja Sanna nosti meidät taas sfääreihin, joten onnistuttiin! Valmennuskerta rakentui haastavasti ja ohjaajan fysiikkaa hurjasti rasittavasti, aivan parasta! Olen edelleen fiiliksissä siitä, että rohkenin ottaa itselleni henkilökohtaisen valmentajan. Näissä valmennuksissa on sukellettu ihan eri syvyyksiin ja paljon laajemmalle alueelle kuin satunnaisissa yksittäisissä yksäreissä saati ryhmävalmennuksissa. Lopputreenistä vedin jo aika sumeana ja jäähkälenkillä teki mieli kaivaa potero hankeen ja mennä nukkumaan. Tuli ihan crossfit-treenit mieleen!
Sisu puolestaan vastasi rasitukseen tiukentamalla menoaan, hoitamalla oman tonttinsa tehokkaasti ja pitämällä kriteerit hyvinä ja nostamalla niitä treenin edetessä huikealle tasolle. Oli pätevä! Sen meno parantui joka vedolla (eikä siinä ollut lähtökohtaisestikaan valittamista) vaikka mie uin treenin edetessä aika syvissä vesissä :D Ensi kerta mennään samalla "ohjaaja oppii ohjaamaan"-teemalla, koska Silakka alkaa olla sellaisella tasolla, että sen kanssa selvitään ihan mistä vaan.
Kuvasin iloisen kelpien jäähkälenkiltä palaamassa, mutta en vaan enää tiedostanut mitä kuvaan. Oikeesti, miusta tää näytti tosi hyvältä otokselta hallin pihalla!
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
Kisaläksyt kuntoon
Viikkotreenissä humpattiin kuntoon Oulun kisojen kootut läksyt eli ohjaukset putkien jälkeen. Kisaradalla olin pakotettu muutamissa paikoissa takaaohjaukseen, joten pakotin itseni niihin nytkin vaikka tuolla estesijoittelulla olisin ehkä ehtinyt jossain kohdin edellekin.
Takaaohjaukset vippaus (4), poispäinkäännös (8) ja takaaleikkaus (12, 26, 34) sujuivat nyt sutjakammin kuin kisoissa. Putkien jälkeen ei ollut ongelmaa, mutta edelleen kontaktin jälkeinen ohjaus (26) oli aika tuskainen. Pakotin itseni pakkovalsseihin (2, 10) japsien sijaan ja pyörivät ihan ok. Myös putkien jälkeiset suoraan etenemiset (16, 19) onnistuivat ilman nykimisiä.
Tänään isointa haastetta tuottivat odotettu ja yllättävä kohta. Odotin, että keppien (23) lopetus lähelle seinää olisi vaikea ja sitä se olikin. Saatiin siihen kuitenkin hyviä palkattuja toistoja, joissa vaihtoehtoisesti joko leijeröin hypyt (10, 24) tai jäin muurin (22) taakse lähetykseen. Silti vaatii vielä paljon vahvistusta, että Sisu tekee pujottelun täysillä kohti seinää, jos en ole mukana tukemassa. Yllättävää sen sijaan oli, että A-este (25) hävisi putkelle toistuvasti. Sinne sujahti avotunneliin pikkukelpi hujauksessa vaikka putki-kontakti-erottelu on ollut asia, johon olen voinut luottaa 120%, mutta nyt ei ihan lähtenyt. Ei auttanut vaikka otin minkälaista ohjauslinjaa, mutta auttoi, kun purettiin kohta palasiin. Lohikäärme oli myös yllättävän lennokkaalla tuulella, en ollut osannut rataa piirtäessäni saati siihen tutustuessani ajatella muutamia kaarratuspaikkoja, sitä sai välillä vallan virvelöidä!
Takaaohjaukset vippaus (4), poispäinkäännös (8) ja takaaleikkaus (12, 26, 34) sujuivat nyt sutjakammin kuin kisoissa. Putkien jälkeen ei ollut ongelmaa, mutta edelleen kontaktin jälkeinen ohjaus (26) oli aika tuskainen. Pakotin itseni pakkovalsseihin (2, 10) japsien sijaan ja pyörivät ihan ok. Myös putkien jälkeiset suoraan etenemiset (16, 19) onnistuivat ilman nykimisiä.
Tänään isointa haastetta tuottivat odotettu ja yllättävä kohta. Odotin, että keppien (23) lopetus lähelle seinää olisi vaikea ja sitä se olikin. Saatiin siihen kuitenkin hyviä palkattuja toistoja, joissa vaihtoehtoisesti joko leijeröin hypyt (10, 24) tai jäin muurin (22) taakse lähetykseen. Silti vaatii vielä paljon vahvistusta, että Sisu tekee pujottelun täysillä kohti seinää, jos en ole mukana tukemassa. Yllättävää sen sijaan oli, että A-este (25) hävisi putkelle toistuvasti. Sinne sujahti avotunneliin pikkukelpi hujauksessa vaikka putki-kontakti-erottelu on ollut asia, johon olen voinut luottaa 120%, mutta nyt ei ihan lähtenyt. Ei auttanut vaikka otin minkälaista ohjauslinjaa, mutta auttoi, kun purettiin kohta palasiin. Lohikäärme oli myös yllättävän lennokkaalla tuulella, en ollut osannut rataa piirtäessäni saati siihen tutustuessani ajatella muutamia kaarratuspaikkoja, sitä sai välillä vallan virvelöidä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)