Hämärän rajamailla

Vuoden vikat treenit vedettiin tänään Kurkimäessä. Pientä lisäiloa toi sähköttömyys: ei valoja saati lämpöä. No kumpiakaan ei tarvittu :) Päivä valaisi tarpeeksi ja kelikin oli juuri sopiva +1°C. Ei tullut vääränlainen hiki; oli virkistävää hikoilla siksi, kun semijuoksee ja urheilee, ei siksi, että on liikaa päällä suhteessa lämpötilaan. Sisukin jaksoi kieltä roikottamatta, ei tullut sillekään hiki kuin aivojen käytöstä.

Linjaan viennit haastavasta kulmasta tuli läksyksi, joten pitänee vuoden ekalla hallikäynnillä rakennella osa ratapohjasta hinkattavaksi. Saatiin hyviä vetoja, mutta myös muutama lohikäärmeversio, jossa otuksen pää kyllä kääntyi kohti hyppyä asenteella "tuossa tuo hyppy on, mutta pääsen kovempaa, kun jo tuun!". Eli vahvistuksia lukitsemisiin vaikka menisin jo. Nuo olivat hyvällä mallilla ennen miun loukkaantumista ja luonnollisesti ohjausrytmin katoaminen näkyy nyt pienenä räpellyksenä.

Itseäni kyllä ripitin kertakaikkisen heikosta radanlukutaidosta. Ei tullut edes mieleen muutaman kohdan lukuisista ohjausvaihtoehdoista se nopein vaan kovin valikoin jotain keskinkertaista tai parhaimmillaankin toiseksi nopeimman, mutta en sitä nopeinta. En nähnyt parasta linjaa vaikka miten kovin koetin miettiä ja olin tästä kyllä pöyristynyt. Miten nopeasti ote onkaan kadonnut (tästäkin) ja olikin tosi antoisaa, että kellotettiin treenipätkiin eri versioita. Pitänee kellotella enemmän, jos sitä saisi palautettua jonkinlaisen tason ennen kisakentille paluuta.

Joulunaika sisälsi ulkoilua, päikkäreitä ja napostelua. Lahjansa trio sai etukäteen, luppakorvat saivat uudet petinsä ja pystykorva itsensä kokoisen matkaluun.

Pyhäselän rannassa.

Jaamankankaalla jonossa.

Hämärän trio.

Päikkäreillä.

Yöunilla, tuonne pitäisi mahtua.

Joulunalustreenit

Kolme viisasta nelitassua toivottaa kaikille iloista joulua ja huisia hauskuutta, riemua sekä lystiä ensi vuodelle! Jos tulevalta vuodelta jotain toivon, niin Nuusku Superseniorille samaa hyvää vointia kuin kuluneenakin vuonna, Rapsu Harmaahapsu sen sijaan voisi jättää perinteeksi muodostuneet syöpä-/kasvain-/hammasleikkaukset väliin ja pysyä nykyisessä hilpeässä tilassaan ja Sisu Lohikäärme puolestaan jatkaa eloa tarmokkaana iloisena itsenään.

Keskiviikkotreeneissä tempaistiin alla oleva sikermä, jossa Lupsukka oli odotuksiani parempi. Jotenkin ajattelin, että pikkukoira hurahtaisi jokaiseen viritettyyn ansaan, koska irtoamista ja itsenäistä radanlukua on vahvistettu, mutta eipähän se. Hienosti malttoi huomioida ohjaukset ja oli kaikkinensa ohjaajaansa parempi. Koska oma liikkuminen on vielä rajallista, palkkailin lyhyistä pätkistä, joita sitten yhdistelin kokonaisuuksiksi.

Tuolta inspiroiduin, muokkasin ja lisäsin jotain läksyjä joukkoon.

Läksylistalle jäin vielä ylipitkältä matkalta lähetetty itsenäinen keppien tiukka avokulma-aloitus (15). Kohta onnistui, kun liikuin keppien puolenvälin tuntumaan, mutta koettaessani lähettää Lupsukkaa matkaan ihan itse, se joko a) tarjosi hyppyä (19) tai b) veti toiseen keppiväliin. Tämän ilmiön olen kyllä huomannut aiemminkin, on saatu se läksyksikin ja tunnustan, että on jäänyt tekemättä! 90° ja 45° asteen aloitukset alkaa olla hallussa itsenäisesti, mutta näköjään tiukemmat tuottaa haastetta. Toki tuommoisia ei tule kisaradalla eteen, mutta itsessään kiva treenihaaste :)

Vuoden viimeiset ohjatut tokot treenattiin tänään ja Sisuliini sai joulun kunniaksi palkaksi joulukinkkua. Teemana olivat ruutu ja merkin kierto. Molemmat pelittivät hienosti. Ruutu on tyylikkäällä mallilla, nopea ja innokas. Hetsatessa Sisu kenottaa vinossa ruutua kohti, hyvä jottei kaadu, kun niin kovin tekisi mieli jo sännätä, mutta kuuliaisesti luvan odottaa. Merkille haettiin etäisyyttä ja se vaatii vielä toistoja. Lähtee kyllä kaukaakin, mutta ei ihan yhtä itsevarmasti, joten siihen samanlaista hetsia ja hurmaa, niin hyvä tulee!

Pikkumaksi

Jännitin suotta virallista mittaustilannetta. Tuomarit olivat aivan ihania ja Lupsukka saatiin mitattua varsin nopeasti ilman sen kummempaa säätämistä. Ensin näytti siltä, että Sisu väistää mittaa, joten tuomari pyysi samantien kollegan Sisun toiselle puolelle vastavoimaksi. Sillä tavalla homma hoitui helposti: minä syötin otukselle lihapullia, yksi tuomari rapsutteli sitä rinnasta ja takajalasta toisen tuomarin mitatessa. Sisu seisoi ryhdikkäästi, sillä ollut kiire mihinkään eikä tarvetta väistää mitään.

En tiedä johtuiko tilanteen helppous olohuoneessa tehdyistä mittaustreeneistä (piirakkapulikka on tässä lyömätön väline!) vai ainoastaan tuomareiden ammattitaidosta, mutta olipa kummin vain, kaikille jäi hyvä mieli. Lopputulos ei yllättänyt, tiesinhän mie, että pikkumaksi se on.

Sisu toki oli sitä mieltä, että treenatakin voisi, joten käytiin lenkillä mittaustilaisuuden päättymistä odotellessa ja tilaisuuden jälkeen jäätiin halliin vähän tokoilemaan, kun olin varannut niitä lihapulliakin ihan tolkuttoman määrän, jos se mittaustilanne olisi Sisusta ollut ahdistava. Tehtiin hitusen perusasennon paikan vahvistusta, parin askeleen seuraamista ja paikkamakuuta.

Agiråkki tulee, oletko valmis?

Viritä spurttis, osaatko valssis?

Ihan vaan tiedoksi, jos olet elänyt patterin välissä tai muuten vaan viihdyt uutispimennossa, että heinäkuussa Joensuun keskusurheilukentällä räjähtää! Silloin tehdään historiaa, pidetään hauskaa ja ratkotaan suomenmestaruuksia!

Nuorisojaosto (siis ne lauman nuorimmat...) edustaa.

Koeta malttaa vielä 203 päivää/ 4872 tuntia/ 292320 minuuttia/ 17539200 sekuntia ja tuu råkkaan meijän kaa!

Lisätietoa vuoden hienoimmasta tapahtumasta löydät virallisilta kotisivuilta: agirakki.net

Petterin kaverit

Eilisessä valmennuksessa Lupsukka loisti niin, että totesimme valkun kanssa mahdollisten tulevien kisavirheiden johtuvan vain ja ainoastaan ohjaajasta. Lohikäärmeen tekninen osaaminen ja ohjausten sekä radan lukeminen ovat näköjään sillä tasolla, että minun pitää tunaroimalla tunaroida, jos meinaan saada Sisun tunaroimaan. Ei siis mitään paineita! Tekisi mieli laittaa jo ilmoa menemään, mutta jos nyt kuitenkin odotan sitä juoksukykyä. Ehkä.

Maanantaina käytiin kaiman kanssa hallilla mittausta treenaamassa ja miun oli tarkoitus Sisun kanssa vähän tokoilla. Mittaus sujui oikein mallikkaasti, Sisu napotti pöydällä ja Heidi sai mittakeppiä läpytellä selkään. Selvästi olohuoneessa tehty etukäteisharjoitus piirakkapulikalla (kyllä, luit oikein..) oli avain onneen. Noin hienosti ei ole mittauksessa kelpiini ennen napottanut. Toivottavasti sunnuntaina toimii yhtä urheasti eikä limboa mitan ali. Tokosta sen sijaan ei tullut oikein mitään, kun kelpillä oli aksafiilis. Tai olisi varmaan tullut, jos olisin jaksanut panostaa mielentilaan, mutta paljon helpompi oli vaan siirtyä viereisen kentän aksaesteille! Niih.

Rapsu Harmaahapsu sai joululahjansa etukäteen. Hapsuliini on ollut vähän viluinen, joten Petteri-poro oli heittänyt ohi lentäessään Raipelle kolopedin. Siitähän punainen koloasukki pitää.

Nukkuvan tassut ja häntä pilkistää.

Kurkistus koloon.

Välillä kolossa voi lepäillä ja tarkkailla.

Myös itse Kuningatar testasi lukaalin.

Ja sitten kun unet on kivasti menossa, niin saattaa käydä näin:

Yritäpä itse nukkua, kun toinen yrittää leikkiä. Ei oo helppoo!

Silakka sai puolestaan uuden kevythäkin tulevia kisareissuja ja pakkastreenejä varten. Entisestä hajosi vetoketju, joten hankin tuommoisen talvikäyttöön sopivan, jossa verkot ei mene maahan asti, koska kuvittelen siellä silloin vetävän vähemmän. Nythän tarkenee vielä mainiosti autossa odotella, mutta kunhan pakkanen laskee, niin kopperon kanssa pääsee hallin lämpöön odottamaan.

Mahduttiin! Mie, Unski ja Lupu.

Ja itseoikeutetusti Kuningatar Nuusku tekee lopullisen hyväksynnän.

Merkin merkitys ja viennin vahvistus

Sisun kanssa Pyhäselän jäälauttoja ihmettelemässä.

Alkuviikosta tehtiin pariin otteeseen olohuonetreeninä merkin kiertoa, klik. Lupsu hoksasi jutun juonen heti, siihen tarvittiin ainoastaan merkkitötterön maahan laskeminen. Melko pian yhdistin toimintoon vihjesanan, jonka älykäs elukka omaksui sujuvasti. Minulla meni huomattavasti kauemmin aikaa vihjesanan keksimiseen kuin Sisulla sen oppimiseen.

Eilisissä tokotreeneissä tehtiin samaista merkin kiertoa matkaa kasvattaen ja yhdistettynä hyppy- sekä noutokapulahäiriöihin. Sisu toimi niin hienosti! Pelkkiä onnistuneita ja iloisia toistoja. Toisessa setissä treenattiin seuraamista ja saatiin Suskilta hyviä ohjeita paikan parantamiseen, koska Lupukkahan hitusen keulii. Hienosti se lähti vaihtamaan asentoa halutunlaiseksi, pitää saada tätä nyt viikon aikana kotona ja hallilla vahvistettua. Ulkona ei kykene, kun tuulee niin, että sormet tippuu. Palkkaa siinä sitten.

Pitänee mainita, että olen sopeutunut lämpimään halliin! Olipas kiva astella lämpimään tokoa treenaamaan, kun ulkona tuuli ja tuiskusi lunta vaakasuorassa naamaan. Myös aksatreeneissä pääsin sinuiksi lämpötilan kanssa, se tosin vaati uuden viileämmän kerraston hankkimisen sekä palelemisen lenkeillä.

Itsenäisyyspäivän iltana vahvistettiin aksassa kulman yli vientejä. Linnanjuhlien kanssa kilpailevissa treeneissä ei ollut ruuhkaa, joten saatiin ihan oma treenikenttä. Takaakiertojen (2, 3) jälkeinen kulman yli vienti (4) toimi oikein hyvin. Olin myös tyytyväinen Lupsukan kykyyn hakea avokulmakepit (5) itsenäisesti ilman minun liikevihjettä.

Himmeät hypyt oli varmuuden vuoksi,

jos olisi tullut tarvetta purkaa väärää tarjontaa neloselle.

Nuuskupuusku juoksee ja Rapsuliini tekee juoksua. Molemmat voivat hyvin, tykkäävät kovasti talvesta ja lumisesta maisemasta. Metsälenkeillä Nuuskuttimen askel on hämmästyttävän kevyt ja Rapelo laukkaa minkä ehtii. Luonnollisestikaan reitit eivät suuntaudu umpihankeen senioreiden mukana ollessa.

Siellä se siintää, kohde poluttoman metsän keskellä. 

Jonkun ihanan ylläpitämä kynttilälyhty.

Hitusen nolot naksuttajat

Perjantaisen metsälenkin jälkeen teki mieli uppoutua kirjan ja koirien kanssa sohvalle, mutta tunnollisina päädyimme Lupsuttimen kanssa kuitenkin tokotreeneihin. Kovasti sain olla treenien jälkeen tunnollisuuteeni tyytyväinen, koska saalis oli jälleen antoisa. Ja nolo.

Vuorossa oli avoimuus ohjaajalle ja Lupsukka oli yllättävän sulkeutunut. Maahan laskettiin herkkukippo ja Sisun piti työskennellä siitä välittämättä. Tekihän se hyvin duunia (seuraaminen, istu-maahan vaihdot), mutta vilkuili kuppia ja esiintyi välillä kuin hidastetulla filmillä, kun puolet aivoista haaveili herkkujen syömisestä. Ei se kupille koettanut rynniä, mutta herkkusetin läheisyys haittasi selvästi keskittymistä. Olihan se vähän noloa, kun viisivuotias hikari keskittyi oppimisen ilon sijaan mahdolliseen papukaijamerkkiin kymppiplussan vieressä!

Toki tiedostan, että Sisulle on vahvistettu namikupille ryysimistä ja fokusointia, joten luonnollisesti  herkkukipponen kiehtoi ja kuiskutteli. Toisaalta ollaan myös harjoiteltu namista/lelusta luopumista, mutta selvästikään namikiposta luopumista ei ole viety tarvittavalle tasolle eli ei saa edes sivusilmällä vilkaista vaan kontakti pitää pitää. Agilityssa tätä ei tosin ole tarvinnut viedä samalle tasolle mille näköjään tokossa pitää, koska aksassa tekeminen itsessään on Sisusta kaikista palkitsevinta. Esteiden suorittaminen on isompi palkka kuin pallo tai namikuppi, joten luonnollisesti silloin palkasta luopuminen ja duuniin keskittyminen on helpompaa.

Tämä on kuitenkin erinomaisen hyvä treeni intohimoiselle lohikäärmeelle, varmasti tuo lisää häiriönsietoa, toimintakykyä ja vahvuutta myös muihin treeni- ja kisatilanteisiin. Kyllähän viisivuotiaan nelitassun pitäisi kyetä toimimaan lajissa kuin lajissa satasella, jos vieressä on namikuppi, joten treenin alle (tämäkin...). Treenilista on kyllä jo niin pitkä, että herkempää saattaisi alkaa ahdistaa, mutta ainahan on huominen!

Pikkuset reenit

Viikkoreenilöissä ohjelmassa oli alla oleva rata. Tehtiin siitä Lupsukan kanssa muutama valikoitu aiempiin läksyihin osuva kohta. Ekassa setissä keskityttiin alkuun (1-5), jossa kävelevä ohjaaja joutui turvautumaan tuplasylkkäriin (2) ehtiäkseen edes jonkinmoiseen etähirttoon (5). Saatiin muutama tosi hieno tuplasylkkäri ja sitten jokunen räpellys, lähinnä kelpie loikki ristiin itseensä tyytyväisenä. Vaatii siis ajoitustreeniä tämä. Haluttuun putkenpäähän höpönassu sukelsi joka kerta, mutta toistuvasti piruetin kautta. Vastakkainen käsi sai sen vaihtamaan laukkansa ilman piruettia, joskin miusta sen käyttö oli hitusen epäloogista, mutta kelpie tykkäs.

©HeidiUtriainen, tosin hyppy 19 oli toisinpäin.

Toisessa setissä otettiin työn alle ensin pätkä 5-9, jossa välistävedot sujuivat lupsakasti ilman sen kummempaa, sieltä se tuli sanalla käteen. Sen sijaan putkeen (9) en saanut pystykorvaa mitenkään. Ekoissa vedoissa se oli kepeillä ja annoinkin mennä, koska olemattoman liikkeen olematon ajoitus oli onneton eli sinne ohjasin. Lopuissa versioissa se oli putken väärässä päässä, koska kokeilemani ohjaukset mm. etävastakääntö käänsi tiukasti väärään putkenpäähän. Toki vastakäännön olisin valinnut jos olisi pitänyt ohjata "väärään" putkenpäähän, joten ei huono, toimi hienosti etänä, mutta en kyllä keksinyt mitä olisi pitänyt valita ratapiirroksen putkenpäähän päätymiseen. Ei löytynyt omasta työkalupakista semmoista "käänny vähän, mutta älä liikaa"-ohjausta etänä tehtäväksi. Olinhan siis itse tuolla seiskahypyn tuntumassa silloin, kun Sisun piti suunnata ysille. 

Loppuun vielä pätkä 12-20, jossa Sisun irtoaminen oli pelkkää nautintoa. Ei tarvinnut varmistella tai saatella putkeen (15), koska sanalliset erottelut. Ajattelin pimeän putken (16) vaativan vähän apuja, mutta kelpie oli toista mieltä. Takaakierrot (17, 18) sain tehdä kaukaa, mutta silti jäi saavuttamatta haluttu putkenpää (20). Nyt jälkikäteen kuvasta huomaan opetelleeni kohdan väärin, jos olisin tajunnut hypyn 19 olleen takaakierto, kohta olisi ollut helppo! Mutta koska ohjasin hypyn suoraan, myöhässä olevalla persjätöllä (18-19) rintama jäi auki väärään putkeen ja sinne livahti. Ulkokautta vieden olin myös myöhässä, joten ei sujunut sekään. Oman rajallisen liikkumisen vuoksi en jaksanut siihen enää takertua vaan nöyrryin tosiasiaa, että ei vaan pystytä.

Treenien jälkeen itsellä oli aivan hirveä hiki. Kaikki hehkuttaa, kun on kiva, kun on lämmin halli, mutta minulla on sopeutumisongelmia. En ole vielä tottunut siihen ja saanut varusteita kohdilleen. No toki on kivaa, että sormia ei palella, mutta muuten on liian kuuma treenatessa, liikaa vaatteiden riisumista ja muuta puljaamista. En edes uskalla ajatella miten sulan pois, kun alan juoksemaan! Sisulle tulee myös hiki, vettä kuluu normaalia enemmän ja henkinen kestävyys on heikompi. Läähätys haittaa yleensä toisessa setissä leikki-iloa. Loppujäähkästä osa matkaa humpsattiin treenikavereiden kanssa ja jatkettiin tovi kaksin. Siinä vaiheessa, kun Pärnän latuvalot sammuu, katoaa kaikki pilvisen taivaan sekä lumen heijastama valosaaste ja on valloittavan pimeää. Ja hiljaista.

Valopilkku pimeässä, jäähdyttelevän Sisun huomiovalo.

Nuuskuliinin närästyslääkekuuri on ohi ja ilokseni huomasin, että sen myötä yöpissille pääsemisen tarve on ohi. Jee, paluu normaaliin!

Nuuskutin eilisellä metsälenkillä Jamiskalla.

Sisun 5-v. potretti kurkimäkeläisessä metsässä.

Lohikäärme 5 vee

Mistä on lohikäärmeen syntymäpäivä tehty? Lahjapallon lempeästä lahtaamisesta, mieluisasta metsälenkistä, antoisasta agilityvalmennuksesta, hurjasta herkuttelusta, rauhallisesta rapsuttelusta, kämppisten kanssa kaveeraamisesta ja toverin tapaamisesta. Niistä on lohikäärmeen syntymäpäivä tehty.

Pierunestin

Hotkeltajan uusi ruokakuppi.

Siinä vaiheessa, kun ruuan mukana masuun menee ilmaa enemmän kuin ruokaa, on aiheellista hankkia (ainakin toviksi) käyttöön jonkinlaiseen malttiin pakottava ruokakuppi. Kaikkihan nuo syö kuin viimeistä päivää, mutta Sisulla tuomiopäivän meininki on ihan mahdotonta. Hotkeltaa hirveillä äänitehosteilla ja piereskelee hotkimansa ilmat antaumuksella illan aikana. Kuppi on ruma ja koominen, mutta toimiva. Ikinä aiemmin ei ole kelpie käyttänyt syömiseen aikaa ja malttia. Eikä se enää piereskele!

Perjantain tokotreenit menivät hyvin, joskaan en enää kunnolla muista mitä tehtiin, joten voi olla, että aika on kullannut muistot. Ekaan settiin otettiin Silakan kanssa hieman seuraamista, josta saatiin palautetta, että näyttää paremmalta kuin viikko sitten! Se on hienoa se. Nyt pitäisi saada vasen käsi rennoksi, joten se seuraavaksi työn alle. Koska paikalla oli niin eteviä tyyppejä, ajattelin hyödyntää toisten viisautta kapulatreenissä, jossa ollaan jumittu nosteluun. Hyviä vinkkejä saatiin keston kasvattamiseen, joten pitänee myös tähän ottautua olohuoneessa. Loppuun hilppastiin häiriöluoksetulo, jonka ajattelin olevan helppoa kuin pullansyönti, mutta pieni koira yllätti ja haksahti Satun sulokutsuihin! Olin aivan äimistynyt siitä, että minun insinööri meni vipuun! Eturivin kympin lettipää suoritti tehtävän takapenkin takkutukkien tasolla! Noh, tsemppasi se sen jälkeen ilme tiukkana kiitettävääkin hienomman suorituksen.

Toinen setti alkoikin kimppaliikkeeellä sillä ohjelmassa oli paikkamakuu. Koska meillä se on vielä ihan alkutekijöissä, oltiin Sipulin kanssa vähän sivummassa ja tehtiin omalla tasollamme eli vahvistin rauhallista maassa oloa. Ei Sisua muiden puuhat kyllä yhtään häirinneet, joten ehkä seuraavalla kerralla rohkenemme menemään ihan riviin humppaamaan omalla tasollamme. Loppuun otin pari ruutuun lähetystä, jotta jäi vauhdikas ja hyvä fiilis. Hienosti se sinne sinkoaa, oikein hyvällä mallilla on tämä.

Lauantaille en ollut suunnitellut treeniä, mutta Sagin maratonsyyskokous pakotti aivojen tuuletukseen illalla, joten kipaistiin Sisun kanssa pikaisiin tekniikkatreeneihin. Sanotaanko, että irtoaminen oli lennokkaampaa kuin olin suunnitellut ja työskentelyetäisyys oli valtaisa (hyvä, että samaan halliin mahduttiin), mutta eipähän tartte änkeytyä esteille vaan saan olla missä huvittaa. Illan kruunasi hipihiljaisella Pärnällä reippailu. 

Jäähkältä paluu.

Keppiläksyjä

Keskiviikon pienryhmä oli tosi pieni, paikalla olivat ainoastaan Sisu ja Pokka, joten hyödynnettiin tilaisuus ja treenattiin molempien läksyt kuntoon häiriötreeninä. Molemmilla oli kentällä omat kuviot, joita ne suorittivat yhtä aikaa. Tosi ylpeä olen kyllä pikkukoiran keskittymiskyvystä. Kun ollaan duunissa, ollaan duunissa, ihan sama mitä vieressä tapahtuu :)

Silakan keppiläksyjä.

Tempaistiin aluksi settiin vihreitä palleroita (1-3). Eka hyppy takaakiertoon lähettäen ja jatko A-esteen kautta miun hengaillessa violetilla ristikolla. Lupsu oli liekeissä ja tempoi uljaita virheettömiä toistoja. Samaa takuuvarmaa settiä se esitteli miun hilluessa oranssilla ristikolla. Jatkoksi otettiin jokunen toisto sinisiä palleroita (1-3) miun notkuessa punaisella ristikolla. Kylläpä oli taitava eläin!

Pienen paussin jälkeen palattiin vihreisiin palleroihin (1-3). Eka hyppy takaakiertona, jatko putken kautta ja mie olin violetilla ristikolla. Tämä oli vaikein kuvio. Jos jäin putken suun taakse, kääntyi Sisu katsomaan ohjeita ja ajautui keppien toiseen väliin. Juoksi katsoessaan ja olikin sitten turhan haastavassa paikassa. Mutta yksi askel putken ulostulon jälkeen takasi onnistumisen. Miun hilluminen oranssilla ristikolla oli Sisulle pala makkaraa.

Yhteenvetona se minkä jo tiesinkin: ahtaat itsenäiset avokulmat toimii parhaiten ulkokautta vietyinä, niin en omalla sijoittumisella tee kulmasta liian ahdasta. Häiriötä voi olla vaikka miten paljon (putki tyrkyllä, kaveri samalla kentällä treenaamassa) ja Luputsiini vaan tekee duuninsa täydellisesti.

Patvinsuon pimut

Puolipäiväretki Patvinsuolle. Edellisiltana tehty alkuperäinen suunnitelma sisälsi kierroksen pitkin pitkospuita suoalueella, mutta yön aikana olikin tullut talvi. Iltapäivällä lunta oli tupruttanut siihen malliin, että liukkaat ja lumiset pitkospuut vaihtuivat lumisiin polkuihin. Alkuperäinen suunnitelma muuttui myös siltä osin, että kaksijalkaiset söivät parhaat eväänsä jo autossa... Siispä seuraavalle retkelle erikseen eväät matkalle, perille pääsemiseen, tulipaikoille, autolle palaamiseen ja kotimatkalle. Nyt jäi pari osaa vajaaksi. Siis kaksijalkaisilla. Nelitassuille riitti kyllä sapuskaa!

Hämärä alkoi jo laskeutua Lapinniemeen päästyämme.

Rapsutin varmistaa, ettei eväitä jäänyt Lapinniemen varvikkoon.

Hietajärven jää oli kelpien kantava.

Evästauolla. Taas.

Evästauko numero... 

Pian laskeutui niin pimeää, että otuksista näkyi vain valot.

Koska matkanjohtajana toimi Nuusku Superseniori, kokonaistepastelua kertyi noin 8 kilometriä useammalla tauolla höystettynä. Matkanjohtaja oli pukeutunut viininpunaiseen jumppapukuun, ettei tauoilla iskisi vilu selkälihaksiin. Matkanjohtaja jaksoi hyvin, kirmasi häntä heiluen etujoukoissa ja nautti.

Kiva reissu ja nähtiin hieno hirvikin!

Malttitreenistä takin tappoon

Eiliset tokotreenit kutkuttavat vieläkin! Oli itsenäinen kerta, mutta kiitos pätevien kanssatreenaajien, ei kuitenkaan mukavuusalueella pyörivä vaan mentiin taas kohisten eteenpäin. Viikon aikana vahvistin (liian laiskasti) kotona rauhallista maassa oloa ja se sujui vallan mallikkaasti sijainnistani ja liikkumisestani huolimatta. Treeneissä jouduin kuitenkin ottamaan käyttöön selittelyn "mutta kyllä se kotona osaa", koska hallissa homma oli selkeästi vaikeampaa, ei sujunut ja jouduttiin palaamaan perusteisiin. Läksyjen teko ei välittynyt, mutta onneksi loppupeleissä lohikäärme tsemppasi, nousi olohuonetokotasolleen ja saatiin jopa jokunen meille vaikea toistokin onnistumaan. Tarvitaan kuitenkin enempi itsenäistä treeniä näihin, että tulee toistoja tarpeeksi. Ekaan settiin otettiin myös ruutua ja ne meni upeasti. Ei ollut enää ruututörppöjen kiertämisen aikomustakaan vaan täysillä kohteeseen! Palkkaukseni sen sijaan oli sieltä tännepäin, mutta onneksi se ei vaikuttanut toistoihin vaan Silakka pysyi kriteerissä vaikka palkan suunta nyt oli mitä oli. Koetan opetella heittämään palloa ensi perjantaihin mennessä.

Toinen setti aloitettiin malttitreenillä ja sen jälkeen tempaistiin seuraamista, jossa pureuduttiin namikäden häivytykseen. Olenhan juminut siihen kiinni, kun häivytys yrityksillä olen saanut seuraamiseen järkyttävää väljyyttä. Kaikille koirilleni. Aina. Traumaani lähdettiin kuitenkin purkamaan onnistuneesti ja metodi toimi. Tähänkin vaan toistoja alle, niin kohta Lupsulla on maailman hienoin seuruu! Tai edes seuruu. Jee! Loppuun otin olevinaan jotain vauhdikasta luoksetuloa, jossa kerpiilillä oli lievä jarru päällä. Se selkeästi odotti, että ohjelmassa olisi jotain haastavampaa kuin suoraan juokseminen. Pitää siis muistaa ottaa toistoja myös niihin helppoihin tehtäviin. Itsehän olin treeneihin supertyytyväinen, mutta Sisulla jäi ilmeisesti jotain hampaankoloon, koska autossa ollessaan se oli teurastanut päällään olleen takin. Jep. Sitähän on paikattu jo useampaan otteeseen ja nyt kursitaan taas kokoon. En sitten tiedä pitäisikö sille laittaa häkkiin kaveriksi joku (tapettava) pehmolelu treenin jälkeisen tunnetilan vastaanottajaksi vai millä konstilla se jättäisi lämmikkeensä rauhaan. Tai sitten pitää laittaa autoon webasto, niin elukka tarkenee odottaa alasti. Tai muuttaa talveksi Espanjaan. Pitänee valita joku näistä.

Viikolla ei ehditty aksan viikkotreeneihin eikä löytynyt tarmoa itsenäisiin aksatreeneihin, mutta onneksi sentään päädyttiin maanantain valmennukseen. Se oli jälleen huippusettiä! Yllätyksekseni Sisulla oli haastetta itsenäiseen 45 asteen avokulmaan hakemisessa, joten niitä pitää luikkia vahvistamaan eri esteiltä lähestyen. Sen sijaan suurta ilon aihetta toi juoksupuomin toimiminen myös kävelyvauhdistani, oikealla imuesteellä Sisu etenee puomilta täysillä eteenpäin eikä lähde ennakoimaan kääntymistä sijaintini perusteella ja tarjoa 2on2off-asentoa. Siihen saakka, kunnes kinttu on kunnossa pitänee puomin jatko pitää Sisulle simppelinä, niin voi siihenkin tehdä vauhdikkaita toistoja.

Nuuskutin sai närästyslääkekuurista avun yölliseen maiskutteluun ja oksenteluun. Sen jälkeen sillä onkin ilmennyt aamuisia virtsanpidätysongelmia. Ilmeisesti lääke saa Nuuskun janoiseksi yöllä ja sen seurauksena sillä on aamulla niin julmettu hätä, että heti sen herättyä alkaa tapahtua. Aina siinä ei sitten ehdi itse edes kuteita päälle kiskoa, kun toisella on tullut vahinko. Eihän se ole kivaa Nuuskulle eikä toki itsellekään, joten pitänee hankkia joku salonkikelpoinen yöasu, jossa voi ryysiä ensi inahduksesta suoraan ulos, koska toista inahdusta ei ehdi tulla. Vielä ei kuitenkaan tekisi mieli myöntää, että vanhuuden vaivat tekevät elämästä liian haastavaa, kun muuten Unskis on loistokunnossa ikäisekseen ja mieli on iloinen.

Kolmen ärrän viikko: retkeilyä, ripulia ja reeniä

Marraskuu on kivaa aikaa ulkoilla. Sieni- ja marjastusfestareiden jälkeen metsä on palannut ennalleen, täyttynyt jälleen rauhasta ja hiljaisuudesta eikä lähimailla kyki yhtään kaksijalkaista. Minullehan yksikin ihminen on liikaa ja kaksi jo jumalaton ruuhka. Tyhjyys on parasta. Perinteisten ryteikköjen ohella kipaistiin pitkästä aikaa retkeilemässä Patvinsuolla.

Höytiäisen maisemissa.

Suomujärven rannalla.

Karhunpolulla.

Nuuskutin voi mainiosti. Uusi nivelravinne sopii sille, askel on kevyt ja laukka on löytynyt uudestaan. Rapsuttimen syksy on ollut tosi helppo, kiitos lääkityksen, allergiset oireet eivät ole tehneet sen elämästä tuskaista. Tai no, sillä on koko ajan nälkä, joten pientä tuskaa Rapsun näkökulmasta löytynee, mutta sekin ongelma on saatu kuriin ylimääräisellä päiväruualla ja se jos mikä herkkusuulle sopii.

Koska maat pakastuivat (ja sulivat...), sai kolmikko matolääkkeensä. Senioreilla ilmeni matolääkkeen seurauksena närästystä ja juniorilla ripuli. Aiemmin matolääke ei ole ongelmia aiheuttanut ja kyseessä on ollut ihan sama tuote. Jos ensi keväänä aiheutuu samaa, niin sitten pitää laittaa droppi vaihtoon.

Koska ripuli, aksan viikkotreenit jäivät väliin. Perjaintain tokotreeneissä oltiin kuitenkin iskussa ja hyvä, että oltiinkin, koska oli taas niin antoisaa settiä! Oikeassa mielentilassa halliin tuleminen on Sisulle pala kakkua. Päivän teema, luoksetulo häiriössä, onnistui myös hyvällä varmuudella. Lupsukka ei haksahtanut houkutuksiin, ei kuullut sulokutsuja eikä tullut vedätetyksi vaan suoriutui liikkeestä mallikkaasti. Ainoa mikä luoksetulossa oli haastavaa, oli rauhan saaminen istumiseen, mutta siinä ilmenneellä levottomuudella ei oikeastaan ollut tekemistä häiriöiden kanssa. Lupsukan vaan teki mieli ampaista minun luo pienimmästäkin vihjeestä. Sillähän on siinä semmoinen aksan lähtöviivameininki, mutta hyvillä toistoilla saatiin istuminen levolliseksi ja tassu pois kaasulta. Toisessa setissä lähdettiin tekemään liikkeestä maahanmenoa, mutta koska siinä(kin) oli semmoinen vieterivire, niin palattiin rauhallisen maassaolon harjoitteluun. Tykkään tosi paljon siitä, että meidän kouluttaja haluaa, että pohjatyöt tehdään oikeasti kunnolla ja edellyttää sitä myös meiltä, se sopii oikein hyvin tämmöiselle luontaiselle riman alittajalle.

Komppaava kelpie

Olipas hunajainen viikonloppua Tuulia Liuhdon koulutuksissa. Hieman mietitytti miten koipi jaksaa tampata kaksi päivää putkeen, mutta jaksoi se! Molempina päivinä Lohikäärme loisti hienouttaan ja teki juoksukyvyttömän ohjaajansakin duunit. Tuulia totesikin kivasti, että hän ei uskonut, että nämä treenit voi suorittaa kävellen, mutta näköjään voi, kun on koira "jolla on sairaan hieno motivaatio ja itsevarmuus sekä kyky lukea pienen pieniä ohjausvivahteita". Onhan se pätevä pikkuotus. Itselle tuli oppia siitä millaisia linjoja on varmempi kävellen ohjata ja huomio siitä, että mitä enemmän olen jäljessä sitä enemmän kädet villiintyy eli enempi rauhaa omaan tekemiseen, mutta tärkein oppi oli kyllä se, että pikkukoira on ihan jäätävän taitava! Rataprofiili ei sallinut minulle minkäänlaista nössöilyä vaan piti rohkeasti jättää ja päästää Sisu tekemään ihan itse. Hurjia leijeröintejä ja irtoamisia ja lohikäärme selviytyi niistä kaikista, eikä pelkästään selviytynyt vaan teki ne törkeän hienosti. Saatiin molemmat sellainen itsetuntobuusti, että kyllä tässä vielä uskaltaa kisoihinkin kävelemään lähteä!

Viime viikkotreeneissä pureuduttiin Lupsukan kanssa putkesta putkeen irtoamisiin ja hurjan rallatuksen jälkeiseen korvien käyttöön. Putken jälkeiset tilanteet ovat olleet Sisulle hieman haastavia ja nyt putki-"joku muu este" erottelutreenissä haasteen toi putkelta jatkaminen esteelle, joka oli minusta poispäin. Edessä helottava putki houkutti enemmän ja Sisu sujahti ansaan toistuvasti. Vastaava putkihoukutus on helppo ohittaa, jos jatko on minun suuntaan, koska silloin voin hyödyntää nimeä aiempaan putkeen mentäessä, mutta nyt puuttui tarvittavat sanat, pelkkä estekäsky ei riittänyt rikkomaan ansaputken lumovoimaa. Ehkä niille suuntakäskyille olisi ollut tässä tilausta.

Innokkaasti ollaan kotitreenattu myös tokoa: paikkamakuuseen ja perusasentoon kestoa sekä rauhaa. Lupsukka vastaa treeniin hienosti, loikkii harppauksilla eteenpäin ja on fiiliksissä. Häntä vipattaa! Se, että pilkkoo valmiiksi jääkaapin pullolleen palkkaherkkuja laskee treenikynnyksen minimiin. Ihan milloin vain voi tempaista pari toistoa, ei tarttee tehdä mitään valmisteluja aluksi. Saapi nähdä kuinka kauan jaksan olla näin ahkera!

Luppakorvat ovat yleensä unilla kotitreenien ajan, nehän eivät mitään kuule, niin menee kivuus ohi. Tovi treenin jälkeen ne kampeaa nenät tuhisten paikalle, on leijunut palkkanamien aromi kirsuihin ja herättänyt unilta. Seniorit ovat saaneet säälistä muutamat pienet treenit nekin, tai sitten ihan vaan herkkuja ilman temppuja, mutta tuntuisivat tykkäävän enemmän temppu+nami yhdistelmästä. Saahan siinä olla vakavasti otettava koira.

Ai niin Sisu aloitti juoksun viime viikonlopulla tai ainakin silloin huomasin sen juoksevan.

Kalliit pitsat

Metsälenkillä tuli nälkä, joten noutopitsan kanssa kotiin! Pitsojen paistumista odotellessa piipahdettiin eläintarvikeliikkeessä ja kuinkas ollakaan nivelrikkoiselle superseniorille lähti mukaan ortopedinen peti. Kallista ostosta perusteltiin etukäteisjoululahjana; jos vanhojen koirien synttäreitä juhlitaan puolivuosittain, niin kai tiheämpi biletys koskee jouluakin? Kovin tuntuu peti olevan nelijalkaisten mieleen, siinä köllöttää jatkuvasti joku ja tuntui se testiköllötyksellä itsellekin varsin mukavalta. Toivottavasti pedin ominaisuudet vaikuttavat siihen, että Nupatsun oikean etujalan satunnainen ontuminen makuulta nousun jälkeen katoaa, että paljastuisi ontumisessa olevan kyse pikemminkin puutumisesta kuin etupään kulumien etenemisestä siihen vaiheeseen, että liikkuminen alkaisi olla säännöllisesti hankalaa. Lisäksi vaihdoin Nupan nivelravinteen uuteen erityyppiseen Flexadiniin.

Tää on miun!

Mie jonotan!

Ja sit miekii pääsin!

Lohikäärme vietti luksusaikaa perjantain tokotreeneissä. Meillä on aivan paras kouluttaja! Lähdettiin liikkeelle oikeassa mielentilassa heti autosta ja Sisulle tämä oli helppoa, toki onhan sitä treenattukin. Häiriötreenissä Lupsukka pisti parastaan vaikka häiriönä oli mm. hallin oven aukeaminen (häiritsee kelpietä, joka haluaa, että tilanne on aina tassussa), vieressä heiluva ja rahiseva lelu sekä ympärillä jumppailevat ihmiset. Sisun teki mieli kurkistella ärsykkeitä, mutta se tarjosi tiukasti kontaktia. Syrjäsilmällä taisi kerran kurkata oven suuntaan ja häntää hipova lelu houkutti, mutta korjasi heti itse kontaktin. Paikkamakuuseen haettiin kestoa ja jopa minä ymmärsin pienen rautakangesta väännön jälkeen kuinka minun tuli toimia ja jopa lähti homma etenemään! Toki matka on vielä pitkä, mutta kuljettavissa :)

Naks naks!

Olen vieläkin sokissa eilisillasta. Meillä oli agilityn viikkoryhmä ja mitä me Sisun kanssa treenattiin? Tokoa! Kyllä, luit oikein. Siellä sitä hallissa naksuteltiin ruutua, kapulan nostoa ja metallikapulalle murisemista. Kaikkea sitä. Syytän tästä yli-innokkuudesta kuluvan talvikauden naksutinkoulutustokoryhmää. Viime perjantaina päästiin ensimmäistä kertaa tokotreeneihin mukaan ja siinähän kävi toki siten miten aina, kun tokoryhmään pujahdan: treeni-into napsahti pilviin!

Keskiviikkoillan ruutu eteni vauhdilla ja alkoi muistuttaa jo sitä mihin se edellisen tokoinnostuksen aikaan jäi. Kapulaleikki oli kerrassaan hauskaa. Puisia kapuloita Sisu nostaa nykyään mielellään, mutta metalli on pohjimmiltaan yäk. Koska lohikäärme kuitenkin haluaa olla hikari ja ansaita palkkansa, nosti se myös metallin murisemalla kapulalle samalla. Tuskin maltan odottaa huomisillan naksutteluja. Niin paljon polttelee, että pitää varmaan pilkkoa palkkanamit jo iltapuhteina.

Onneksi viikolle mahtui myös agilitya maanantain valmennuksen muodossa. Edelleenkään miun jalka ei kestä mitään kävelyä kummempaa, mutta eipä se haitannut. Sisu oli liekeissä ja irtoaminen sekä etänä ohjattavuus hurjaa. Huiput treenit ja sopivasti läksyjä.

Vaikka treenaaminen etäohjaten on hauskaa, ei meillä ole kisoihin asiaa, jos en saa (aikaiseksi) opetettua Sisulle suuntakäskyjä. Esimerkiksi putkisääntökirjan sisäistänyt kelpie kääntyy säännönmukaisesti tilanteissa, joissa rataprofiili edellyttäisi jotain ihan muuta, jos en ehdi sijoittumaan oikein. Vaihtoehtona onkin siis a) tilanteen hyväksyminen ja huomioiminen treenissä & kisoista pois pysyminen koska ei ole reilua viedä sitä epäloogisiin tilanteisiin tai b) suuntakäskyjen opettaminen. Yritän nostaa ahkeruuteni vaihtoehdon b edellyttämälle tasolle, koska kohtalotovereiden kertomusten pohjalta voi olla paljon mahdollista, että juoksen vasta syksyllä 2018.

Tauolta baanalle

Pienistä asioista sitä ihminen tulee onnelliseksi. Kuten vaikka siitä, että saa heittää kyynärsauvat nurkkaan ja vähitellen siirtyä ontumisesta kävelyyn. Juosta ei vielä aikoihin, mutta eipä sen niin väliä, kunhan pääsee metsään!

Metsästä löytynyt ilahdutus.

Loukkaantumista seurannut hiljaiselo on ollut hiljaista, joten ei ole ollut paljoa blogiin päivitettävää. Lohikäärme sukelsi korvia myöten seniorielämään eli vietti kuukauden totaalisen treenitauon lepuuttaen niin aivoja kuin kroppaakin. Kolmikon eloon viimeisen kuukauden aikana on kuulunut lähinnä ulkoilua niin omassa kuin kaveriporukassakin ja - yllätys, yllätys - lomailua. Kaksijalkaisten keskieurooppalaisen kaupunkiloman ajaksi trio matkasi maalle hemmoteltavaksi. Käytännössä Rapsu hamstrasi sapuskaa kupuunsa minkä ehti, Sisu hamusi rapsutuksia 24/7 ja Nuusku oli maailman pysäyttävän lumoava (lue: pysäytti kauneudellaan ohiajavan auton ja sai kuskin juoksemaan luokseen kamera ojossa).

Maanantaina palattiin Lupukan kanssa agilitykentille ja suunnattiin Kuopioon valmennukseen teemalla paragility. Sisu oli hurjan taitava ja siitä hehkui viime kevään loukkaantumistani seuranneen "koira tekee kaikki duunit"-treenitavan anti. Yllättävän helppoa oli luukuttaa perusrataa, sinne se vaan irtosi tekemään duuninsa ja pystyi huikeisiin itsenäisiin suorituksiin.

Tokihan meille läksyjäkin tuli mukaan ja vetopuolen itsenäisten takaakiertojen kimppuun hyökättiin eilen illalla. Ensin tehtiin punaiselle hypylle ohjaajan punaisella sijainnilla, sitten sama vihreälle hypylle ohjaajan vihreällä sijainnilla ja toisella kierroksella siniselle hypylle samoilla sijainneilla.

Itsenäiset takaakierrot vetopuolelta.

Otettiin Silakan kanssa toisen kierroksen lopuksi irtoamisralli (1-5) hämyesteillä siten, että notkuin tuolla ruudukkoalueella. Pätevä otus!

Irtoamisralli.

Kauas pilvet karkaavat....

... ja reissu-unelmat vielä kauemmaksi. Sunnuntain piirinmestaruuskisoissa otin kontaktia putkeen ja päädyin hajonneen nilkan kanssa päivystykseen. Lepolomaa ja toipumista on tiedossa sen verran kauan, että tämän viikon vaellusreissu siirtyi ensi kevääseen.

Ensimmäisellä kisaradalla olin hieman lahna ja ponneton. Taas kerran, joten ekan radan syndrooma pitää saada kuriin. Lohikäärme sen sijaan paineli sata lasissa, mutta epäonnistui okserin suorituksessa. Kerta se on ensimmäinenkin. Tosin en ihmettele, okserin taempi rima oli ohut rimpula ja paksun ensimmäisen riman kanssa ne muodostivat hyvin hämmentävän näköisen kokonaisuuden. En usko Sisun hahmottaneen hyppyä okseriksi, luuli varmaan ylittävänsä tavallista hyppyä tuplarimalla. Siltä este ainakin omaan silmään näytti. Keppien aloituksessa tuli myös yllättävä virhe, en ohjannut vaan oletin ja pilasin, joten sen seuraksena hyllytys, koska korjasin kepeille lähestymisen edellisen hypyn kautta. Sisu oli varsin näpsäkkä eikä ollenkaan samalla tavalla holtiton kuin edellisissä kisoissa. Sisulta kiva kokonaisuus, harmillisesti itse olin ihan kuutamolla.

Jälkimmäiselle radalle laitoin ainoaksi tavoitteeksi oman vireen noston (viime aikoina vähän turhan usein ollut tämä tavoite...) ja siinä onnistuin. Lähdin hyvällä sykkeellä ja Sisu oli liekeissä. Tehtiin vauhdikasta yhteistyötä loukkaantumiseeni asti. Juoksin valonnopeudella, mutta ajauduin radan puolivälissä epähuomiossa suunnitellusta etenemislinjastani sivuun ja törmäsin putkeen, ylitin putken antigasellimaisesti, astuin osin putkipainon päälle ja siitä oman nilkkani päälle, kuulin kammottavaa pauketta ja rutinaa, jäin kenttään pidättelemään kivun kurkkuun nostamaa oksennusta ja poistuin tuettuna radalta. Jos jotain positiivista, radalle asetettu tavoite täyttyi, oma vire oli tapissa! Tosin tuloksesta voisi päätellä, että vähempikin olisi riittänyt.

Kipu oli kova ja niin oli harmituskin. Mutta loppujen lopuksi isoimmaksi fiilikseksi jäi kiitollisuus. Pitää antaa iso kiitos maailman parhaista seurakavereista! Saatiin ensiluokkaista huolenpitoa. Minulle priimaa ensiapua paikanpäällä, autokyyti päivystykseen, seuranpito ja pyörätuolin työntö sairaalassa sekä kotiinkuljetus. Sisusta pidettiin huolta heti, kun lensin kanveeseen, hoidettiin niin jäähdyttely kuin kotiinkuljetuskin. Autolle myös kotiinkuljetus (tosin tämä vähän hävettää, koska nelijalkaiset olivat mussuttaneet autossa strutsia ja ken on strutsia koiralleen syöttänyt tietää, että karmea haju viipyy autossa kauan). Olen kovin kiitollinen siitä, että saan harrastaa näin huipussa porukassa ja tuskin maltan odottaa, että pääsen hemmottelemaan kaikkia vastavuoroisesti.

Viime viikolla Nuusku kipaisi lääkärissä, koska siltä tuli pissit sisälle ja ulkona ilmeni juosten kusemista. Virtsatientulehdukseen Untamo sai antibiottikuurin. Sydämen sivuääni oli myös voimistunut, aiemmin se oli 1/6, nyt 2/6.

Sisu esittelee vaellusreissulle hankittua "yöpukua". Ei pieni puolikalju yöpakkasessa palele (sitten joskus kun reissuun päästään) :) 

Sisulla on luonnollisesti ohjelmassa treeni- ja kisatauko. Mielenkiintoista on nähdä miten pitkä tauko tästä tulee. Toivottavasti lyhyt, koska olen jo nyt kyllästynyt kyynärsauvoihin. Päivystyksen lääkäri oli vahvasti elämäänsä kyllästynyt ja asiakaskohtaaminen sen mukaista, mutta onneksi tohtori Google tiesi kertoa, että viikon päästä pitäisi aloittaa nilkkajumppa, 2-4 viikon päästä saa aloittaa varovaisen lajitreenin nilkkatuen kanssa, 3 kk päästä jalan pitäisi kestää täysipainoinen varaaminen ja kunnossa se on 6-12 kk kuluttua. Että sitä kohti!

Lohikäärmeaksaa ja esimakua

Iltalenkeillä on jo pimeää. Koetin vallan ostaa valot nelijalkaisiin, mutta kuulemma vasta ensi viikolla täyttyy kaupan hyllyt. Siihen saakka kuulovammaiset lenkkeilevät hämärissä hihnassa, koska mikään ei olisi raastavampaa kuin iltapalalla pomppivan töpöhännän perään katoava iltapalasta haaveileva korvaton pitkähäntä. Jos ei voi huhuilla lassieta takaisin kotiin, niin pitää ainakin nähdä mistä sen pyydystää.

Maanantaina kipaistiin Sisun kanssa valmennuksessa ja voi tytöt olipahan taas parasta! Pieniä oivalluksia, suuria etuja pienestä rytmityksestä ja käsittämättömän paljon hyvää fiilistä. Hitusen läksyjä ja runsaasti onnistumisen iloa. Yllätyksekseni pystyin treenissä juoksemaan täpöllä vaikka sunnuntaiaamun 13 km polkujuoksulenkki kaatosateessa mudassa ja vesilammikoissa loiskutellen saikin jalan hajoamaan. Kiitos apteekin käsikauppatavaran, ollaan näköjään hyvässä iskussa viikonlopun piirinmestaruuskisoissa!

Ensi viikolla startataan kelpien kanssa kahdestaan ruskavaellukselle. Kahdestaan, koska kohteena on kauan haaveilemani Kevon luonnonpuisto ja Paistunturin erämaa-alue, joiden rankkuus olisi liikaa luppakorville. Viime päivät onkin kulunut mukavasti retkikamoja esiin kaivellen ja kuntoa tarkastellen. Koiramakuupussin Nuusku tarkasti edelleen toimivaksi ja löytyy sieltä nukkumasta joka välissä :) Selkeästi se on sitä mieltä, että vaikka kunto ei enää vaellukselle riitäkään, niin aivan hyvin päiväretkillekin voisi ottaa makuupussin ja eväät!

Mie lähen mukkaan!

Kertakaikkisen hienoa tällä viikolla oli myös se, että korkattiin aksaohjaajien fysiikkatreenit ja näillä näkymin saadaan säännöllinen ohjattu ryhmä pyörimään. Loppuu löysäily!

©TiinaHiltunen

Villin kesytys

Jos viime kisaradat meni virvelöimiseksi eikä yhteisestä tunnusbiisistä ollut tietoakaan, niin maanantain valmennus puolestaan oli vallan mainio! Käsittämätön tason kohennus parilla yöunilla :D Enää Sisu ei luukuttanut täysillä Neljän Ruusun Juppihippipunkkaria antaen miulle kytän ja porvarin roolin, sen sijaan yhdessä hoilattiin Irene Caran Famea.

Sen verran hyvät vinkit sain kisavireen hallintaan lähtötilanteessa, että mielenkiinnolla odotan seuraavia kisoja, joissa pääsen kuvioita testaamaan. Jotta ei haasteet lopu kesken, päädyin vaihtamaan puomin kriteerin juoksupuomiksi. Tovin olen ajatusta kypsytellyt ja tullut siihen tulokseen, että muutos sopii Sisulle. Lupsun 2on2off on nopea, se juoksee täysillä alas, joten siitä juoksuun siirtyminen ei liene mahdoton tehtävä. Eri asia olisi, jos Lupsulla olisi taipumusta hidastaa/hiipiä alastulolla tai loikkia. Juoksu A Lupukalla on ollut jo tovin (toimii 2on2off ja juoksu valintani mukaan) ja samalla kriteereistä lipsumismetodilla ajattelin duunata juoksupuomin. Saa kauhistella, mie ihailen, kun se on niin hieno :)

Unski ja Hape olivat valmennusreissulla mukana ja reissattiin sieltä suoraan yökylään maalle. Rapsutin karkaili ryöstöretkille kasvimaalle minkä ehti. Puolukkareissulla tyypit veti marjoja kitusiin niin, että muuttuivat puolukkasurvoskoneiksi.

Lenkillä.

Kotiinpalattuamme kipaistiin Sisun kanssa hieman läksyjä duunaamassa. Hyppyerotteluilla tunnelman kohotus ja sen jälkeen puomitreeniä. Hyvin juoksi alas asti joka toistolla, ei loikkinut. Kerran tarjoili räjähtävän 2on2offin. Kyllä se siitä :)

Valamennus ja kisoloissa

Viikon avaus tapahtui Kuopion valmennuksessa. Ihan huikeat setit taas kerran ja hienosti Sanna sai kaivettua meidän heikkouksia esille. Läksylistalle napsahti mm. pituus ja erikoisesteet yleensäkin takaaleikkauksella. Pikkuluipukka kääntyi merkkipaalujen välistä, koska voi ja muutenkin esitteli mielenkiintoisia tapoja esteen suorittamiseen. Pitää ehkä ottaa pituus haltuun :) Kuumeesta ja flunssasta toivuttuani kipaistiin tekemässä viikon loppupuolella hitusen läksyjä: takaaohjauksia muurille, renkaalle ja pituudelle. Lopputulos: kyllä se kotona osaa.

Päivän kisat käytiin kotihallissa, mutta valitettavasti ei voitu käyttää samaa slogania. Ei osattu, ei sitten millään. Sisu hehkui, mie olin lahna ja yhteistyö... niin oliko sitä? Kaksi ekaa rataa olivat aivan hirveää huttua, ei puhuttu samaa kieltä ollenkaan ja Sisu paukutti iloisesti onnettomista ohjauksista läpi. Kontaktit oli hyvät, eipä juuri muuta. Teki mieli skipata viimeinen rata ja lähteä kotiin, mutta sitten päätin ottaa opin alle oman fiiliksen nostamisen: jos päivän kunnolla ei pysytä ehjiin suorituksiin, niin sitten tavoite laitetaan henkiseen kasvuun. Pitää pystyä nollaamaan tilanne ja lähtemään viimeiselle radalle puhtaalta pöydältä itseluottamusta puhkuen. Aikamoista virvelöintiä sekin oli, mutta tehtiin nolla, voitettiin ja saatiin hyppyserti. Kaikkea sitä.

Nuusku ja Rapsu olivat mukana kisamaskotteina ja Nuusku lauloi kauniisti Sisun lähtiessä baanalle. Kyllä kelpasi, kun oli parhaimmat (ja äänekkäimmät) kannustusjoukot mukana :) Jäähdyttelylenkillä kuningatar pääsi uimaan kisakoneen kanssa ja onnistui taklaamaan Rapsunkin järveen. Kokonaisvaltaista räpellystä kaikin puolin.

Puolalaiset aksakuviot

Sisu osallistui perjantaina Olga Kwiecieńin koulutukseen. Lupsukka oli hyvässä vireessä, mutta itse olin hieman tahmea ja sainkin palautetta töksähtävästä rytmityksestä. Pehmeämmän liikkeen tavoittelun lisäksi läksylistalle tuli totaalisesti kateissa ollut putkijarru ja lisätyökaluksi pakkiin vastakkainen käsi sivuttaishypylle lähetettäessä. Vastakkainen käpälä toimi Sisulla erinomaisesti ja räjäytti pois kaiken epäröinnin siitä mennäänkö edestä vai takaa vai ollenkaan.

Tänään lohikäärme kävi palauttavalla parin tunnin maastoretkellä Veken seurassa. Hieman pitkospuilla kävellessä tyttökelpie koki tilan ahtaaksi ja huomatti omasta mielestään liian lähellä pyllyään majailevalle kuonolle kauniilla hymyllä, että T-I-L-A-A! Tilaahan tuli, kun Veke putosi järkytyksestä vesistöön... Kaksikko tulee oikeasti hyvin juttuun ja löi iloisesti leikkiä Höytiäisen hiekkarannalla.

Sateiset kelit ovat nostaneet Nuuskun ja Rapsun uneliaisuuden tasoa. Ne valitsevat mieluummin päikkärit kuin sadekelin lenkin. Se heille suotakoon. Jokusen kerran ollaan kuitenkin metsään asti päädytty ja saatu kauniit siniset mustikkahuulet.

Alla muutama kuva viikon takaisista Kuopion kisoista ja tasapuolisuuden vuoksi pari kuvaa luppakorvista.

©JuhaSaastamoinen

©JuhaSaastamoinen

Rapsu Harmaahapsu pesäkolossaan.

Kohutut Leijonat - Nuusku ja Aslan.

Nyt kulkee!

Eilisissä viikkotreeneissä humppastiin alla oleva vauhdikas treeni. Yllättäen se oli paljon helpompi kuin kuvan tahi rataantutustumisen perusteella odotin.

©NiinuAgilitySport

Sisun kanssa tehtiin esteelle 35 saakka ja ainoa kohta mitä piti hinkata oli hyppy 11, siinä olin kertakaikkisen huono. Ei löytynyt miun käteen sovivaa työkalua, päällejuoksu oli huono eikä valssi tai persjättökään loistanut hienoudella. Saatiin se kohta kyllä sujumaan, mutta ei siinä itseensä tyytyväisyyttä silti päässyt puhkumaan.

Muuten ohjauksina pakkovalssi (2), persjättö (3-4, 14-15, 16-17, 18-19, 19-20, 32-33) ja niistosylivekkihybridi (21, 24). Pääasiassa vaan juoksin ja tarvittaessa vedin linjaan. Yksinkertaisen tehokasta!

Omiaan haahuileva ohjaaja

Viime ajat kolmikko on vaihteeksi köllötellyt, uinut, käynyt lihashuollossa ja syönyt mustikoita. Lisäksi Rapsutin keskittyi teltan huoltoreissulla retiisien syömiseen siinä määrin, että kun se kolmatta (tai neljättä tai viidettä tai ties kuinka monetta...) kertaa roudattiin pois kasvimaalta, päätyi se vankilaan.

Testipystytyksessä syyskuun kämppä ja poseeraamassa kämpän asukki.

Lohikäärmeen kanssa käytiin eilen kisareissulla ja olipahan pitkästä aikaa köpöreissu! Radat olivat kivat ja tunnelma hyvä, mutta oma suoriutuminen aikamoista limboamista. Hankala on hörökorvan kompata, kun kartturi on umpisurkea. Kahdella kolmesta ei oltu samalla radalla, ei edes samoissa kisoissa. Samassa kaupungissa? Ei. Saldona hyvä vitonen ja kaksi huonoa hyllyä.

Voisin laittaa tähän listan koottuja selityksiä, mutta mitäpä ne auttavat. Seuraavaa kisareissua ajatellen Hyvän kisapäivän TOP 5 -listalle alleviivaten nousevat: maukkaat kisaeväät, kisapaikkarutiineissa pysyminen, rataantutustumiseen ajoissa meneminen, ratasuunnitelmassa pysyminen ja koiran ohjaaminen.

14-vuotias

Nuusku Suuri I täyttää tänään kunnioitettavat 14 vuotta. Juhlapäivän aamun hänen korkeutensa avasi nuuskuttelemalla 12 tuntisen verijäljen ja nauttimalla aamiaisensa jäljen päätteeksi. Perinteistä poiketen Unskis Punskis Punkeroinen juhlii tänä vuonna kotikulmilla, mutta juhlapäivän ohjelma koostuu kuitenkin perinteistä eli päikkäreistä, herkuttelusta ja uimisesta.