Tuhina täytti Jaamankankaan kahden tollerin, yhden kelpien ja yhden aussien ratkoessa verijälkien arvoituksia. Eilen illalla veretetyt jäljet nuuskuteltiin iltapäivällä, jolloin ikää lavastetuille murhenäytelmille ehti kertyä kunnioitettavat 20 tuntia. Kolme suoraa, paljon tapahtumia ja kaatona herkkuja sekä sorkka, jonka Satu oli kaivellut Pikille mukaan ja jota mekin saatiin lainanuuskuttaa (ja kaluta ja koettaa kähveltää omaksi).
Sherlockin, Marplen ja Poirotin huikea työskentely pakotti jälleen kerran pohtimaan, että pitääkö sitä todellakin roudata juniori kokeeseen ja pitääkö sitä todellakin ryhdistäytyä ja alkaa aktivoimaan seniorijaostoa useammin jäljillä. Onneksi Pikin upea työskentely pakotti Sadun samoihin aatoksiin, joten eiköhän sinne metsään (ja kokeeseen) vielä porukalla päädytä :)
Sisu merkkasi (lue: söi veret) kaikki makuut todella huolellisesti, jäljesti innokkaasti (lue: veti höpönä ranteet kipeäksi) ja keskittyneesti sekä oli tohkeissaan kaadosta (lue: yritti syödä). Jos koepisteitä olisi jaettu, olisi se ollut ykkönen erinomaisin pistein. Ei siinä ollut mitään petrattavaa. Se on etevä kaikessa mitä se tekee :)
Rapsu oli niin Rapsu! Asenne ja olemus henki Suurta Ammattitaitoa ja Osaamista. Tyylilleen uskollisena se merkkasi makuut syrjäsilmällä vilkaisten (juuh, ei pisteitä..) ja paineli hurjaa kyytiä kaadolle, johon tarttui hanakasti. Vauhti oli aikamoinen, kun en sitä raaskinut juuri jarrutella, että ei mummeli joudu minua perässään vetämään. Parhautta Rapsun jäljestämisessä on juurikin se, että se on Rapsun jäljestämistä, ei semmoiseen fiilikseen vaan vie kukaan muu :)
Nuusku oli myös elementissään ja jäljesti satavuotiaan arvokkuudelle sopivalla tempolla, nuuhki ekat makuut huolella, mutta palkkojen puuttumisesta huomattuaan "jaa, tää ei oo makaustreeni", ei se loppuihin makuihin juuri panostanut. Puksutti tyytyväisenä kaatoa kaluamaan. Hyvää, lupsakkaa tekemisistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti