keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kääntyjäkuningattaren manttelinperijä

Sisun eilisissä pentuaksoissa kouluttamassa oli Kaisa ja teemana liikkuva valssi (vaaleat 2-3) ja ennakoivat valssit (5, 7). Irtoamisosuuteen (8-10 ja tummat 1-3) otin Sisulle käyttöön piilopalkan eli namikuppi napsahti esille vasta irtoamisen päätteeksi ja se toimi oikein hyvin. Alla jotakin sinnepäin treenipiirros.


Sisu luki ohjauksia erinomaisesti kuten aina. Sen kanssa on superhauskaa tehdä, kun se on aina täysillä mukana, yrittää vähintäänkin parhaansa ja lopputulos on vähintäänkin täydellinen. Kääntyykin hienosti, siitä on tulossa Rapsu II. Tykkään. Ohjausten lisäksi tehtiin erikseen muuria suorapalkalle. Muuri itsessään oli nakinpala, mutta istumiseen tuli haastetta siirtyessäni Sisun vasemmalle puolelle. Vaikka Sisu kestää tämmöiset vallan mainiosti kahdenkeskisissä treeneissämme, häiriössä se oli hankalampaa, mutta saatiin onnistumisia.

Nuuskun tämänpäiväinen fyssarikäynti poikkesi viime aikaisista siinä, että jumeja löytyi. Pitkään aikaan Nuuskusta ei ole jumituksia juuri löytynyt, mutta nyt takapään kireyksiä hoidettiin laserilla. Ensi viikolle otettiin uusi aika eli pidetään aiempaa tiheämpää sykliä, jotta saadaan luppakorvan lihakset taas pehmoisiksi. Normaali fyssariväli eläkeläisvammaisellahan on kolme viikkoa, silloin se pysyy priimakunnossa.

Rapsu kipaisi lääkärissä kontrollikäynnillään. Oikeassa korvassa on edelleen hiivaa, mutta punoitus on häipynyt. Paikallishoitoa jatketaan vielä tovi ja jos ei parissa viikossa tokene, niin sitten uudet konstit kehiin. Toivottavasti tokenee. Hiivakorva pysyy kuitenkin poissa agilitysta, tokotreenejä pitää miettiä.

Laitetaan loppuun Nuuskun rakkaan Topi-velipuolen muistoksi yksi suosikkikuvistani, jonka Sirkku on napannut sisaruskaksikosta kolme vuotta sitten. Topi oli ensimmäisiä koiraystäviämme Joensuuhun muutettuamme syksyllä 2006 ja pysyi hyvänä ystävänä loppuun asti. Seitsemään yhteiseen vuoteen on mahtunut paljon hauskuutta, yhteislenkkejä, treenejä ja kisareissuja, agilitya, tokoa, hakua, mejää ja vepeä, viehejuoksua, flyballia, esine-etsintää ja tossujälkeä, kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, ja moneen asiaan olisi jäänyt tutustumatta ilman valloittavan Topin ja Topin ihanan lauman seuraa. Iso ikävä jää isoveljeä.

©SirkkuKouki

Ei kommentteja: